keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Harmaa vastaisku syksyn pimeyttä vastaan

Eilen illalla valmistui kyjyaloitus numero 2 eli pyöreäreunainen jakku. Tämän aloitin tekemään jo heti juhannuksena,  takakappaleen neuloin jo heinäkuun alussa pitkällä automatkalla, kun saatoimme isämme tuhkan hänen toivomaan paikkaan. Sen jälkeen neule oli pitkän aikaa korissa, koska se yhdistyi jotenkin niin kovasti siihen suruun. Mutta nyt syksyn pimeinä ja viileinä iltoina se on kutsunut minua luokseen monena iltana ja valmistui, vaikka ihan muuta piti neuloa. Viimeisenä neuloin etukappaleen kaarrokkeen ja sen noin 9300 silmukkaa neulottuna 202n jousinneuletta oli melkoisen puuduttavaa eikä merkittävää edistymistä tullut vaikka muutamana yönä liki kahteen asti venytin neulomisaikaa. Mutta ai että mä tykkään lopputuloksesta, tämä on niin minun neule. Helppo laittaa päälle ja pois, eikä mitään turhaa. Minä kun harvoin edes neuletta pidän kiinni. Voisin harkita toisen samanlaisen, erivärisen tekoa, jos vain olisi himpun mielenkiintoisempi neuloa. Sileää ja joustinneuletta. Ehkäpä sitten joskus. Ohje löytyy Novitan sivuilta nimellä Naisen pyöreäreunainen jakku. Lankana tummanharmaa 7 veljestä ja sitä kului 579 grammaa. Kerroinko jo, että tästä neuleesta mä tykkään. Kuvat on luvattoman huonoja, pahoittelen. Vinossa ja vinksallaan, mutta ei mahda nyt mitään. Kun ei ole valoa eikä kunnon kuvaajaa.




Kiitos edellisistä kommenteista, kyllähän mä tätä harrastusta jatkan. Mutta kyllä harmittaa, kun kaikki omat muistiinpanot katosivat vuodatuksen kaatumisen myötä.

Anne-Mari

4 kommenttia:

  1. Sopii hyvin sinulle ja kaunis malli. Nuo hihansuut on hauska yksityiskohta.

    Harmittaa minuakin vielä ne kaikki kuvat jotka Vuodatuksen myötä katosivat.
    Mutta ei voi mitään... tehdään vaan tänne uusi "päiväkirja" :)

    VastaaPoista
  2. Upea liivi, ymmärrän hyvin että tykkäät. Näyttää todella monikäyttöiseltä, sopii moneen tilaisuuteen.

    VastaaPoista
  3. Kiva ja lämmin bolero. Hauska myös tuo edellinen pipo! Pidetään vaan päiväkirjaa tekemisistämme, eikä kuvien ja muun tartte olla ammattimaisia. Pääasia että niitä on. :)

    VastaaPoista
  4. HEi! TOsi kiva jakku!! Hauska kuulla, että minäkin olen saanut jotain sellaista aikaan, jota joku viitsii alkaa kaivelemaan googlesta :D Minäkin siirryin tänne bloggeriin :)

    VastaaPoista