maanantai 24. kesäkuuta 2013

ruttojuurisoppaa

Juhannus oli ja meni, enkä tänne edes ennättänyt hyvän jussin toivotuksia esittämään. Toivottavasti kukin on kuitenkin saanut viettää toivomansa juhannuksen. Minun toiveissa oli hieman lepoa, hyvää ruokaa ja valitettavasti myös roppakaupalla töitä. Eli olin töissä jokaisena päivänä. Mutta muuten juhannus oli ja meni varsin rauhallisena, meillä oli isommat pojat mummon luona ja heti rauhoittuu elämänmeno hieman, kun osa on reissussa. Syötiin ja juotiin ja vastojen kanssa saunottiin. Saunoittekos te vastan vai vihdan kanssa?

Ja juhannuspäivänä se sitten iski, vähän kuin salama kirkkaalta taivaalta kesken työpäivän alkoi polttelemaan ja eihän se muu auttanut, kuin puskaan kädet pistää ja ruttojuuret poimia. Ja mikäkö se sitten iski? No aivan mieletön langanvärjäyshullutus. Ei auttanut järjen äänen paljon päässä takoa, ettei minulle ole tarvittavia välineitä tai tarvikkeita vaan patahan lähti porisemaan.

                                                                        (ruttojuuri?)
                                                                   (lehdet liemessä)
                                                               (varret odottelee vuoroaan)
                                                                    (Väri oli kauniin ruskeaa)
                                                      (varastojen kätköistä kaivelin lankaa)
                                                              (ja eikun pataan muhimaan)

Mies jo kattilaan katsottuaan hetken mietti, että spagettiakos se emäntä nyt keittää, onneksi ei sentään maistanut. Minä en ole ennen lankaa mitenkään värjännyt ja itselleni tuttuun tapaan en kauhean tarkkoja suunnitelmia tehnyt vaan sellaisen rennolla kokeilufiiliksellä mentiin. Ja lankaa en käsitellyt mitenkään, kun ei varastoistani mitään sopivaa ainetta löytynyt ja kylläpä tämä varmaan olisi puretuksen kaivannut - sen verran hentoinen väri lankaan tarttui. Ylempi kuva otettu ulkona aurinkoisella säällä ja alempi päivällä sisätiloissa.


Ruttojuureen tai mikäpä lie, päädyin siksi, että sitä kasvaa meidän tontilla ihan riesaksi asti. Koetin googlen avulla hakea tietoa ruttojuurella värjäämisestä, mutten sitä löytänyt ja siksipä suin päin säntäsin ja ihan mielenkiintoinen kokeilu tämä oli. Langan väri on hyvin vaalea ja siinä on aavistus vihertävää, vaikkei sitä oikein kuvaan saanut ikuistettua. Nyt mä voin sanoa, että ai in loov, aivan myyty olen ja ihan vähän harmittaa, että näin myöhään tähän hommaan sytyin, ilmeisen monen kasvin paras aika on jo ohi tältä kesää. Mutta minähän en pikkuasioihin takerru ja kunhan saan täydennettyä tarvikkeitani, niin ehdottomasti tänä kesänä kokeilen lisää.

                                                                       Anne-Mari

PS. Kaikki 121 lappua on valmiina ja vain 8 odottaa päättelyä...jee sillekkin :)

2 kommenttia:

  1. Onnittelut rohkeudesta lähteä kokeilemaan värjäystä! :) Ja nyt minäkin sain nimen tuolle vähän raparperin näköiselle kasville, jota kasvaa täällä meilläkin päin ainakin yhden ojan ja yhden pyörätien varressa. Just kun ajattelin, että nyt on vähäksi aikaa kokeilut kokeiltu, niin pistit himoitsemaan tuotakin... ;) Tuo on vielä just sen kokoinen kasvi, että jaksaisin minäkin käydä sitä keräämässä, vaikken pystykään paljon liikkumaan. Hassua, että minä olen miettinyt kasveja etsiessäni, että mikähän tuonkin kasvin nimi on, ja sinä kun kysyit minulta ruttojuuresta, niin minulla ei ollut siitä hajuakaan - ja sitten yhtäkkiä nimi ja kasvi kohtasivat! :D

    Nyt ei ole vielä myöhäistä kokeilla värjäystä, esim. pietaryrtin kukilla saa kuulemma oikein kirkasta keltaista, ja esimerkiksi horsma ja mesiangervo ja ohdake eivät vielä kuki ainakaan täällä meillä. Ja saahan sitä värjäystä kokeilla vaikka kuinka myöhään kesällä, väreistä vain ei tule samanlaisia kuin keväällä.

    VastaaPoista
  2. Kauniin sävyistä lankaa. Minä en edes uskalla kokeilla, olen niin moneen juttuun jo jäänyt koukkuun.
    Mutta kiva näitä on kätensä värjäykselle menettäneiden blogeista katsella.
    Spagetilta tuo kyllä näyttää :D

    VastaaPoista