tiistai 22. lokakuuta 2013

Iski pakonomainen neuloosi..

Olen nyt viime ajat keskittynyt virkkaamaan enkä oikein edes muista mitä tai milloin olen viimeksi neulonut. Ja nyt kun olen pitkin syksyä kaikissa blogeissa ihastellut vaikka miten hienoja sukkia ja seurannut sukkasadon karttumista, iski minuunkin aivan pakonomainen tarve tehdä sukkia. Ihan perinteisiä sukkia, käyttöön. Tänään sitten sain päättelykeijun kylään ja viimeisteltyä kaikki sukat ja koska nämä ovat hyvinkin tavallisia sukkia, niin niistä ei kummoista tarinaa saa aikaan.

                                              (7 veljestä lila, pinkki ja vaal.pun 175 g)
                                            (7 veljestä petrooli ja robust-lanka 107 g)
                                                      (115 g Robust-lanka)
Ensimmäiset sukat tein yhden facebook-ryhmän jäsenen vienosta "kuka voisi neuloa minulle villasukat?" Ja kun satuin tuon lukemaan tässä armottomassa neuloosissa, niin minähän lupauduin. Ja kylläpä olikin työlästä neuloa tuntemattomalle sukat. Koko arvelutti ja luonnollisesti myös työn jälki. Ja siksi neulominen meinasi jo tympiä. Kun kuitenkin sain ensimmäisen sukan valmiiksi, syntyi toinenkin tuota pikaa. Kahdet seuraavat ajattelin neuloa Hyvän mielen sukkakeräykseen, sinne minulla onkin nyt valmiina siis kolme sukkaparia. Nämä molemmat ovat kokoa 38. Raidalliset on neulottu 7 veljestä petroolista sekä vihreäkirjavasta robust langasta, joka olikin minulle uusi tuttavuus. Ja olikin mukavan pehmoinen lanka, tiedä sitten miten käytössä kestää. Jälkimmäiset sukat ovatkin kokonaan tuota robust-lankaa.

Tämän sukkaboomin myötä sain vihdoin ja viimein yhden tavoitteistani täyteen eli 10 kilon rajapyykki on tänä vuonna ylitetty ja mielenkiinnolla seuraankin, paljonko koko vuoden kulutus on, koska vuodessahan on vielä runsaasti käsityöaikaa jäljellä ja juuh, materiaali ei ainakaan ole päässyt vähentymään tästä torpasta.

                                                          

                                                                Anne-Mari        

6 kommenttia:

  1. Vau, sinä tosiaan innostuit sukan tekoon!! Ja tosi hienoja sukkia onkin!!!

    VastaaPoista
  2. Hyvän näköisiä sukkia! Se on kyllä totta, että tuntemattomalle on tosi vaikea neuloa- itse asiassa vähän tutummallekin... Kumma miten haluton tuo päättelykeiju on ihmisten luokse tulemaan ;) Onneksi sukissa on hyvin vähän pääteltävää/yhteen liitettävää verrattuna vaikkapa villapaitaan.

    VastaaPoista
  3. Hienoja sukkia. Perussukkia on aina hyvä olla olemassa.

    VastaaPoista
  4. Kivoja käyttösukkia olet tehnyt! Minä myös availen taas sukkatehdasta käsileikkauksen jälkeen, ja kyllä tuntuu mukavalta.

    VastaaPoista
  5. Ihania sukkia. Kyllä toiset saa niitä tehtyä..... ja toiset ei :)

    VastaaPoista