keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Marraskuun sny-paketti

Eilen postipoika oli paketin kotiin kantanut ja tyttökin osasi jo puhelimessa kertoa, täällä on sulle postia sun snyltä. Joten olipa kiva ajella iltavuorosta kotia. Paketti oli kiva ja siinä ollut lanka mun mieleen, vaikka onkin ohuempaa, kuin mitä nykyisin paljon neulon. Olen aiemminkin hankkinut tuota roosa-nauhan lankaa ja löytyypä minulta jopa se heidän sukkaohje-lehtinenkin. Paketissa oli myös kanelia ja inkivääriä, piparimuotti, ilmeisesti hankauspesin tms., mattoveitsi, suklaata ja erittäin tarpeellista käsirasvaa. Sekä kortti.




Lanka on kyllä niin herkkua väriltään, täytynee se ottaa jatkojalostukseen kunhan  tuota epäonnista kyjylistaa saa vähän siivottua. Kyjyhän meni mönkään, kun en kai osannut oikeana päivänä käydä kirjaamassa viimeistä aloitusta ja sittenmmin en päässyt ollenkaan novitan kirjoituksiani muokkaamaan tai kirjoittamaan, joten saapi olla miun puolesta. Tikutellaan tai koukutellaan silti työt valmiiksi, kunhan ennätetään,

Muutto alkaa olla jo voiton puolella. Tavarat on löytäneet paikkansa, siis ne jotka olen päättänyt, että haluan säilyttää. Sohva saapui viime perjantaina ja jotain pieniä hankintoja vielä pitää tehdä, jotta saa muutamat koriste-esineet esille. Ja verhothan meillä on vaan nopeasti jotain ikkunaan viritelty, täytyy koettaa jostain löytää vähän ylimääräistä aikaa, jotta ehtii noita entisiä vähän sopivimmiksi ompelemaan. Vaan ompa ollut aika rankkaa ja lapsetkin on jossain ihme tilassa, niin levottomia ja käyttäytyvät hyvin kummasti. Toivottavasti alkaa heidänkin olo pikkuhiljaa tasaantumaan.

Sny-parilleni kaunis kiitos paketista. Hurjaa ajatella, jotta kohta on jo joulukuu ja kierroksen viimeiset paketit käsissä. Mihin tämä aika katoaa? Vaan on tämä aina yhtä kivaa, monen monta kurjaa päivää on saanut kivaksi muutettua, joko omia paketteja ihastellessa tai miettiessä miten omaa paria voisi ilahduttaa, sepä ei olekkaan aina niin helppoa, tietää mistä toinen tykkäisi.

                                             
              Sytytelkää kynttilöitä pimeitä iltoja valaisemaan,

                                         kiitos kun kävit









                                         ANNE-MARI

6 kommenttia:

  1. Voi kun kiva piristys pimeään päivään !
    Ihana ystävä sinulla.
    Mitäs sitä muuta tarttee, kuin tuollaisen paketin, siinä on kaikki :)

    Nyt kun muutto alkaa olla takana, voit lasten kanssa alkaa suunnitella joulua ♥

    VastaaPoista
  2. Kivan paketin olet saanut. Onhan tämä aina jännää ja sekin on jännää, kun odottaa sitä salaisuuden paljastumista. Vaikeinta minusta on miettiä, mikähän sitä toista ilahduttaisi.
    Kiva, että alkaa muutto olla valmista. Siitä ne lapsetkin rauhoittuu, paitsi, että tuleva joulu ehkä taas villitsee ;)

    VastaaPoista
  3. Kaunis paketti ja ihanan väristä lankaa =)
    Kynttilät meilläkin valaisee joka päivä <3
    Ihanaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  4. Upea paketti.
    Kunhan arki alkaa ja kaikki on paikoillaan ni eiköhän lapsetkin muutu normaaleiksi :) Iloa viikonloppuusi.

    VastaaPoista
  5. Mukavaa, että paketti on mieluinen. Pienellä riskillä lähetin langan, kun tiesin, ettet tykkää ohuista langoista. Käsirasva on suihkugeeli ja hankauspesin on japanilainen Tawashi. Googlettamalla löydät siitä lisää tietoa. Katkoteräveitsi on näppärä apu askartelussa. Lapsille se ei kuitenkaan ole turvallinen.
    Mukavaa marraskuun loppua sinulle!
    - Salainen neuleystäväsi, 17 -

    VastaaPoista
  6. Muista sinäkin kiireen keskellä istahtaa välillä alas ja tuijottele kynttilän liekkiä. Siinä on jotain maagista.
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista