keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kesälomatuotoksia

Minun kaverilla on kesäkuussa synttärit ja tuossa huhtikuun lopulla sain idean tehdä hänelle lahjaksi torkkupeiton. Langat kävin ostamassa 20.4 ja siitä viikon verran ennätin virkkaamaan ennen lomaa, nyt lomalta paluun jälkeen muutaman illan virkkasin ja pari iltaa päättelin ja niin on peitto valmiina annettavaksi eteenpäin. Kokoa peitolla on 150*170 ja lankaa kului 987grammaa, lankana olikin tällä kertaa Novitan nalle.

 
Villasukkia en ole hänelle tohtinyt neuloa, on niiden suhteen tarkka ja lausahdus, villasukkien pitää olla istuvat herätti sellainen paniikin, etten uskaltanut sukkia edes ajatella lahjaksi. Nyt peiton valmistuttua päätin rohkaistua neulomaan ne sukat myös...istuvat tai eivät.
 
 
 
Muuttoauto on tilattu ensi viikon torstaille ja kämpässä alkaa olla melko lailla tunnelmaa. Itseä meinaa tämä kaaos vähän jo ahdistaa vaan toisaalta on niin iloinen ja odottava mieli, ihan pian pääsee laittamaan omaa kotia
 
 
Kiitos kun kävit, kommetit ilahduttaa ja kertoo käynnistäsi!
 
 
Anne-Mari

9 kommenttia:

  1. Ihanan värinen peitto, ja varmasti mieleinen lahja.
    Mukavaa muuttoa :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä kaverisi saa olla onnellinen. Niin on upea torkkupeitto!

    VastaaPoista
  3. Ihana peitto! Ja lahjasta pitää tykätä, istui tai ei ;) ajatus on tärkein vai miten se meni. Tsemppiä muuttoon!

    VastaaPoista
  4. Upea peitto - ja kuinka nopsalla tahdilla se on valmistunut.
    Varmasti sukatkin löytävät paikkansa, ovathan ne ystävän tekemät. Pelkästään sen takia ne ovat maailman parhaat. Mä muistan kaikki villasukkani, jotta keneltä ne ovat tulleet <3

    VastaaPoista
  5. Upea peitto ja ihanasti kuvattu keväänvihreällä nurmikolla. Mihin kaikki kuvat ovat kadonneet tosta oikealta?
    Voimia muuttoon!

    VastaaPoista
  6. Upea peitto! Sininen,punainen,keltainen vai vihreä? Vai joku muu väri? T. Snysi

    VastaaPoista
  7. Kiitos:) rupean maanantaina kokoamaan pakettia. T. Sny

    VastaaPoista