sunnuntai 16. elokuuta 2015

Valmistuu joskus tässäkin torpassa jotain

Elokuu on käynyt jo puoliväliin ja ei voi kuin todeta, että päivät katoavat kuin huomaamatta. Lasten ollessa isänsä luona olin suunnitellut tekeväni yhtä sun toista, vaan empä ennättänyt oikeastaan kuin sitä yhtä. Vaan onneksi edes sen. Ikuisuusprojektiksi uhannut jäädä huivi, johon ohjeen ja langan sain viime vuoden keväällä kai jo sny-pariltani on vihdoin valmis. Elikkäs miun ensimmäinen oikea neulottu huivi, Multnomah on tosiaan valmis. Tämänhän mie laitoin puikoille jo talvella vaan sitten se jäi odottamaan parempaa aikaa neuloa rauhassa ja sitten muuton jalkoihin. Vaan oikeasti ohje on aika simppeli, oppii nopeasti ulkoakin. Ja huivihan on kaunis, lanka miulle edelleen mieleistä. Vaan kuvittelin huivia isommaksi.



Lankana Millie colorin socks&lace lanka, kulutus 87 grammaa.

Ja sitten sain tikuteltua yhden parin olgasukkia äidilleni syntymäpäivälahjaksi, mukaan pakettiin sujautan jalkarasvaa. Sukissa lankana punaraitaista seiska veikkaa ja harmaa on suomalaista sukkalankaa. Kulutus 122 grammaa.



Lankaa on tähän mennessä kulunut 6441 grammaa ja lisäksi tietty kaikki keskeneräisissä kiinni olevat langat. Jotenkin on hirveän hitaaksi tullut, ajatuksissa ehtii vaikka sun mitä, tosielämässä ei juuri mitään.

Vaan nauttikaahan kaikki kauniista,kesäisistä päivistä, toivottavasta tälläisiä olisi vielä paljon jäljellä. Osallistuin tänäkin syksynä sny-rinkiin, kivaa odotettavaa on siis tiedossa pitkin syksyä!


                                                               ANNE-MARI

7 kommenttia:

  1. Kaunis huivihan siitä tuli. Hyvä tietää että se onkin aika pieni, isoksi minäkin ole tuota mallia luullut. Alemassa postauksessa olevat ilkimys-sukat ovat niin makeet, että niitä aion kyllä matkia joululahjoiksi =)

    VastaaPoista
  2. Ihana huivi ja upeat Olgat.
    Oikein mukavaa elokuun loppua

    VastaaPoista
  3. Todella kaunis huivi ja sukat ovat myös tosi nätit.

    VastaaPoista
  4. Harmaa todellakin lienee kuvista päätellen lempivärisi. Pidetään mielessä :). T: syksyn sny:si

    VastaaPoista
  5. Kaunis huivi! Mulla on ollut ohje tulostettuna pitkään (vuoden?) mutten ole saanut aloitettua. Hyvä tietää, ettei siitä tarvitse toivoa kääriytymishuivia :-D

    VastaaPoista
  6. Toki huivin kokoon vaikuttaa myös lanka ja puikkokoko. Tällä langalla ainakin tuli aika pieni huivi, leveyttä toki oli reilu 160 cm, vaan korkeutta vähänlaisesti

    VastaaPoista
  7. Kaunis huivi, mutta erityisesti ihastuin noihin "ilkimys" sukkiin. Hieno idea.

    VastaaPoista