perjantai 23. joulukuuta 2016

"Joulumaa on muutakin kuin tunturit ja lunta"

Tämä Katri Helenan kaunis joululaulu on minulle tärkeä ja usein sitä kuunnellessa pystyn rauhoittumaan, nauttimaan niistä arjen pienistä hetkistä muuten niin hektisen kiireisessä arjessa. Joulukuu on kulunut hujahtaen. Uusi työ ja kaikenlaiset joulupuuhat (nekin, jotka on edelleen kesken) ovat saaneet päivät kulumaan vauhdilla. Joulukuussa valmistui lähinnä sukkia, joita nyt esitellä pläjäytän. Itsenäisyyspäivänä jo valmistui pari paria sukkia veteraani keräykseen. Molemmat seitsemän veljestä langasta, koot ovat 34 ja 42. Lankaa kului yhteensä 198 grammaa.



Entisessä työpaikassani tilasi minulta työkaveri anelmaisen tapaiset sukat kokoa 39 ja ne valmistuivat tällä viikolla, ovat hieman ohjetta lyhyemmät. Lankana 7 veljestä ja sitä kului näihin 190 grammaa. Alkuun väriyhdistelmä ei oikein sytyttänyt vaan valmiina näistä tykkään kyllä.



Edellisten sukkien jämistä tein vielä samaille ihmiselle Inkeri-sukat, kokoa 39. Näistä tuli vallan iloiset, voisin itsellenikin nämä haluta. Lankaa kului 138 grammaa.



Ja viimeisempänä, muttei vähäisempänä. Rakkaalle kummipojalle tilauksesta peinteiset, harmaat pitkävartiset villasukat kokoa 40. Lankana 7 veljestä ja sitä kului 133 grammaa. Nämä sukat lisäävät omaa sukkaproktini kokonaismääräksi 12 paria. Kuvan myötä haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille ja vierailijoille






                                        Rauhallista ja tunnelmallista Joulua!

                                           Anne-Mari




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti