sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Hiljaisuus

Hiljaisuus blogissa huolettaa. Itseäni varten tätä teen vaan tottahan toki käsitöiden kirjaamista voisi tehdä perinteisellä kynä ja paperia meiningillä ja onko tälläisten tavan pirkkojen pitämien blogien aika jo ohi? Vai onko kaikki siirtyneet facebookkiin tai instagramiin pitämään blogi-minää? Toki ymmärrän ettei tälläinen perussukkaa suht laiskasti kutova kerää suuria lukijamääriä vaan että ei koskaan kukaan käy, pakottaa miettimään miksi  käyttää omaa vähää aikaansa tähän? No, mietintä jatkuu. Siihen asti, kunnes tiedä, kirjaan tekeleeni tänne.

Alkuvuosi on alkanut pohdinnoilla langanostoa. Mähän olen hamsteri ja lankavarastoni on järkyttävän suuri. Nyt viime vuonna innostin tytärtäni, nyt juuri neiti 15-,veetä myymään meille turhat tavarat pois ja näin tienaamaan itselleen.unelmReissuun rahaa. Tyttö on ahkeroinut ja opettanut minutkin pikkuhiljaa luopumaan turhasta tavarasta ja näinollen pohdinkin lankoja, miksi pitää ostaa uutta, kun entistäkin on. Eli vakaa aikomus on nyt kutoa kotivarastoa reilusti oienemmäksi.  Toiveena on myös neuloa tänä vuonna enemmän hyväntekeväisyys-käsitöitä. Ja se sata sukkaa vuodess kiehtoo edelleen, ihana tavoite.

Vuoden ensimmäisiä valmistuneita on kunnon ufo, eli vanhasta lakanasta virkattu matto. Toiveissa oli isompikin matto vaan.kyllästyin yrittämään, kun aina sain reunat rullalle. Ja päätin, että wc saa uuden pienen maton. Kude siis leikattu vanhasta, huonoksi kuluneesta trikoolakanasta. Kudetta kului 531 grammaa.


Toinen valmistunut työ on perussukat isoveli-langasta. Koon 46 sukkiin lankaa kului 184 grammaa.


Ja viime vuonna tekemälleni pontsolle tein kaveriksi kotisukat. Nämä neulottu suomalaisesta sukkalangasta ja jostain kimalle langasta, lankaa koon 39 sukkiin kului 95 grammaa.


Ja jotta langanostolakko pitäisi, päätin laittaa säästöpossuun jokaisesta neulotusta/virkatusta täydestä kerästä 1€ ja keränlopusta tai vajaasta kerästä minkä neulon loppuun 0,50€. Nämä rahat ovat sitten satsaus tulevaisuuteen, jos joskus tulee tarve ostaa lankaa.

Pirteää pakkaspäivää, jos kuka tänne eksyy ❄

Anne-Mari



2 kommenttia:

  1. Heippa! Tulin kurkkimaan. Itse kiertelen blogeja kausiluontoisesti, kun on aikaa, mutta olen valitettavan laiska kommentoimaan. Mieti ihan rauhassa, mutta minusta olisi kiva lukea sinun postauksia jatkossakin. Kovin samankuuloisia mietteitä langan ja materian määrästä kuin sinullakin. Ryhdyin vuoden alusta langanostolakkoon ja otin pariksi viikoksi kirppispöydän, kun kaikkea on niin paljon kertynyt - lasten pieneksi jääneitä vaatteita, kenkiä ym. varsinkin. On hyvä välillä pohdiskella kulutustottumuksiaan ja kyseenalaistaan hankintojaan - itselleni se tekee ainakin tosi hyvää. :)
    Kaikkea hyvää teidän uuteen vuoteen!

    t. Sanni, se kerrallinen Sny-parisi :)

    VastaaPoista