keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Toukokuussa on saatu nauttia ihanista, kesäistä päivistä. Pihalla tulee puuhattua monenmoista ja tuntuu, ettei käsitöille ole niin aikaa. Tärkeä ja rakas harrastus se edelleen miulle on. Toissapäivänä kävin hakemassa tämän kuun sny-paketin, jota jo hieman odottelikin vaan eipä hätää ei huolta, kiireet valtaa joskun omankin elon. Paketti oli runsas ja vallan mieluinen. Lankaa oli runsaasti ja harmaa rytmi? Kiva, uusi tuttavuus ja heti alkoi mielessä raksuttamaan, mittee tästä voisi itselleen  tehdä, jää nähtäväksi. Raikkaan väriset bambu-langat varmasti päätyvät koukulle tänä kesänä. Lisänä kauniita puusydämiä sekä ohjeita sekä ideoita lehti pullollaan. Kaunis kiitos parilleni paketista ❤

Ja vaikka tuntuu, ettei käsitöille ole aikaa, joskus jotain valmistuu kuitenkin. Nyt vuorossa parit villasukat. Toiset musta-valkoiset nallelangasta, kokoa 38. 
Lankaa kului näihin 91 grammaa.

Toiset valmistuneet on miesten sukat, kokoa 44-45 ja ne on neulottu isovelilangoista. Lankaa näihin kului 193 grammaa.


Hyvää kesänalkua 🌸


Anne-Mari


5 kommenttia:

  1. Hieno paketti ja kyllä minusta kahdet sukat on enemmän kuin ei mitään :)

    VastaaPoista
  2. Kaunista punaista lankaa ja muutenkin mielenkiintoisia toimivia lankoja. Runsas kokonaisuus, tässä on materiaalia useampaan työhön.

    VastaaPoista
  3. Kiva, että tykkäsit paketista. Nyt on pahimmat kiireet hellittäneet ja viimeinen paketti alkaa olla jo aika hyvällä mallilla. Tilasin siihen juuri lankaosan, joka on toivottavasti mieluinen. ;)

    VastaaPoista
  4. Ihana paketti! Hienoja sukkia ja kaunis kukka istutus! Mukavaa alkanutta kesäkuuta♥

    VastaaPoista