tiistai 7. toukokuuta 2019

Toukokuun sny-lähetys

Tämä paketti saapui jo heti alkukuusta ja saapumisellaan yllätti miut.


Paketissa oli ihanan pinkkiä Puffalan sportti-puffaa ja ohje kauniisiin pitsinilkkureihin.  Lisäksi parini omatekemä kassi sekä pussukka vaikka käsitöille. Kauniita ja käytännöllisiä molemmat. Herkkuosastoa täydensi läkerol rasia, mikä sopiikin kuun alussa alkaneeseen karkkilakkoon oikein hyvin.


Käsityö ei juuri edisty. Olen kärsinyt ihmeellisistä käsi- ja nivelkivuista, eikä ole oikein mikään innostanut niin paljoa, että olisi tehnyt mieli neuloa. Ei kuitenkaan reumaa tai mitään muuta selittävää syytä ole oireille löydetty. Nyt hierojalla koetan jumeja avata, jos ne vaikka tuon vasemman käden jäykkyyden aiheuttamia olisi. Lankavarastoa olen kyllä pienentänyt, sillä päätin myydä osan langoistani. Ei innosta käsityöt ja reissubudjetti kaipaa täytettä. 

Ihanaa, kun on jo niin valoisaa, se mieltä hieman piristää.  Ja parilleni kiitos kauniista paketista. Sitä tekemisen meininkiä vielä itselleni odottelen. 

Anne-Mari 

2 kommenttia: