sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Haasteellinen uusi arki

Viikko sitten maanantaina aloitin työt ja kylläpä viikko tuntuikin raskaalta. Meillä on kaksi pienintä ollut kipeänä ja vaikka mies on ollut  jo poissa töistä, on jouduttu sen lisäksi tekemään vaikka minkälaista vaihtoa lasten hoidon kanssa, perjantainakin pienin vaihettiin lennossa miun työpaikan parkkipaikalla. Eilen sitten vietin ansaittua vapaapäivää ja se meni kokonaan siivotessa ja lapsia hoitaen, kaksi on edelleen kipeänä. Mies oli ensin töissä ja sitten harrastusten parissa, mä kotona lasten kanssa yksin välin 06-21 ja jo tuntui päivä tosiaan vapaapäivältä. Ja siinäpä syy, ettei käsityöt etene eikä mitään valmista tule. Yhdet OLGA-sukat sain pääteltyä jo viime maanantaina, mutta kuvaaminen ja kuvien koneelle siirto ei sitten onnistunut. Tyttö kuvasi sukat perjantaina mun jalassa, mutta ei malttanut tarkentaa kuvia ja eihän ne onnistuneet. Joten tässäpäs tarjolla yksi pikaisesti räpsäisty kuva, jotta edes jotain elonmerkkiä tänne saadaan.






Eipä näistä ole muuta sanottavaa kuin, että kiva ja helppo malli. Lanka 7 veljestä punainen ja lilakirjava, menekki 134 grammaa. Työnalla on edelleen se torkkupeitto joka tökkii pahasti ja yhden sukat on myös kesken. Itselleni en mitään isompaa nyt aio tehdä, sillä mies heitti perjantaina haasteen, pudotetaan painoa yhdessä ja sovittiinkin pienestä kisasta, 9 viikkoa ja 10 kiloa on tavoitteena, kesä-heinäkuu on tarkoitus uurastaa ja siksi pysyttelen nyt tässä sukkaosastossa, jos vaikka pääsisi syksyllä tekemään kokoa pienempiä neuleita itselle.

Ulkona on aivan loistava sää ja se kyllä piristää, kaikista muista haasteista huolimatta. Pyykit kuivaa ulkona ja sitäkös minä vasta rakastan. Aurinkoisia päiviä teille kaikille.

Ja SNY-parini, kiitos viestistäsi. Tieto, että pakettisi on tulossa saa viikon sujumaan varmasti vikkelästi. Se kiva kutkuttava tunne, kun jotain odottaa on ollut kyllä kiva piristyvä lisä tänä keväänä. Toivottavasti ensi syksylle saadaan myös sny-rinki kasaan ja joku sitä vetämään, meikäläinen on varmasti mukana myös jatkossa.

                                                                 Anne-Mari

1 kommentti:

  1. Nuo Olgat on kyllä niin kiva kutoa :)

    Toivottavasti teillä on jo sairastelut kääntynyt voiton puolelle.

    Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista