tiistai 25. kesäkuuta 2013

Aivan ihana yllätys!

Tänään postissa sain vihreä kirjekuoren, joka pullotuksellaan paljasti sisältävänsä jotain muuta kuin laskuja tai kutsuja juhliin. Hetken aikaa kuori kädessäni mietin, mitä olen taas mahtanut tilata ja unohtaa eikä lähettäjänkään nimi herättänyt mielessäni mitään ajatusta sisällöstä. Ja voi mahdotonta miten yllätyin, kun kuoren avasin. Yllätyspostia oli minulle kähettänyt Silmukat ristissä-blogin Knea, joten suurkiitokset ihanasta kesäylläristä vielä tätäkin kautta. Kortin mukaan olin kommettinumeron 500 jättäjä ja siksi moisen kiitospaketin sain.



Ja tässäpäs teille vielä kerran yksi kuva tuosta minun ensimmäisestä värjäyskokeilusta. Oikealla lanka l.valkea 7 veljestä, keskellä varsiosilla värjätty l. valkea suomalainen sukkalanka ja vasemmalla lehtiosilla värjätty  7 veljestä l. valkea. Kyllähän lankan väri muuttui, mutta hieman vaalea. Tänään pitäisi tilauksen saapua apteekkiin ja pääsen ehken illalla jo uutta liemeä tekemään.

Ja kuten Mari kommentteihin jo kirjoittikin, kyllähän sitä oikeasti ennättää tänä kesänä vielä lankaa värjäämään ja materiaaleja kokeilemaan vaikka monen kasvin osalta kulta-aika on jo mennyt. Ehdottomasti aion kokeilla tätä lisää. Suunnitelmissa on jo käyttötarkoitus, katsotaan saanko nyt värjättyä tarpeeksi lankaa sitä varten vai täytyykö näistä tyytyä sukkia kutomaan.

                                                           

                                                                             Anne-Mari

6 kommenttia:

  1. Kiva, että onnistuin yllättämään. Päätin palkita 500. kommentin jättäjän ja sitten kävi niin hauskasti, että minulla olikin jo osoite valmiina niin ei tarvinnut "pilata" yllätystä etukäteen osoitetta kyselemällä. Arvaas naureskelinko eilen, kun olit kommentoinut tiskirättiä ja se olikin jo postissa matkalla sinulle!!

    Lanka noissa värikkäissä sukissa on jotain Hjertegarnin pätkävärjättyä lankaa.

    VastaaPoista
  2. Minäkin sain tänään vaihteeksi vähän hailakampaa lankaa, vähän samantapaista kuin sinulla, kasvina ohdake. Kaikki kasvit eivät luovuta väriä niin voimakkaasti kuin toiset, mutta rohkea kokeilee mitä vain, harvoin ne langat ihan valkoiseksi jäävät! :)

    VastaaPoista
  3. Onnea vaan kivasta yllätyksestä :)
    Kyllä tuollainen piristää.
    Mukavaa nähdä millaisia värejä sinä saat aikaiseksi .

    Helteistä viikkoa ♥

    VastaaPoista
  4. Kiitos ♥ Anne- Mari tykkäämisestä.
    On minulla ihania blogiystäviä, jotka ei jätä pulaan :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos siulle kommentista blogissani.
    Tulin vastavierailulle,siullahan on täällä vaikka ja mitä, upeita töitä ja värjäystä, se taitaakin olla tän kesän hitti:) kiva niin.

    VastaaPoista
  6. Kasvivärjäys on mukavaa kauniina kesäpäivinä.

    VastaaPoista