Sen jälkeen otin osaa facebookin jämäsukkarinkiin. Päätin käyttää tähän niitä kaikkia pieniä, oikeita jämäkeriä. Opettlin yhdistämään langat jo ennen neulomista ja ei ollut sitä tuskallista päättelyä. Jälki ei ihan niin hienoa vaan toivottavasti kelpaa saajalleen. Pikkukeriä kului 117 grammaa näihin jämälankasukkiin.
Ja viimeisenä,joskaan ei vähäisempänä. Kevään sny-kierros on pyörähtänyt käyntiin ja sain pariltani kortin jo tovi sitten. En sitäkään tässä kiireen touhkeessa jaksanut tänne käydä julkaisemassa. Olen pahoillani, että jouduit tietoa kortin perille pääsystä odottamaan. Sillä tämä on kuitenkin minulle tärkeä ja merkittävä asia, vuoden odotetuin juttu. Tänä vuonna merkitys korostuu, koska viimeinen puoli vuosikas on ollut erittäin rankka, onneksi myös antoisa. Vaan rinkiä odotan oikeasti innolla,kuin lapsi joulua.
Aurinkoista ja kepeätä kevättä!
Anne-Mari
Hui hai ja aurinkoista alkavaa viikkoa sinullekin :)
VastaaPoistaPääasia, että olet kunnossa, eikä ole harmeja ja murheita. Mulla taitaa olla tämän koneen kanssa jotain ongelmia, kun ei tänä viikonloppuna ole oikein mikään onnistunut :D
Sinä oot taas ollut reipas; minä en oo saanut vielä ensimmäisiäkään veteraanisukkia valmiiksi, vaikka langat on olleet valmiina jo vaikka kuinka ja kauan.
Salainen Ystävä
Joo, jotain kummallista on menossa - kävin kyllä täällä kylässä jo aikaisemminkin mutta sitä kommentia ei näy täällä missään, kummallista. Ja nyt edellisen kommentin jättöajaksi näkyy 4.43, vaikka klo on kyllä ihan iltapäivää, 13.46 :D Ihan noin myöhään minäkään en jaksa valvoa ;)
PoistaTaitaa olla paras pistää kone kiinni ja aloittaa koko nörtteily alusta ensi viikolla ;)
Se samainen Salainen Ystävä, pahainen riiviö
Tämä mun blogin kello elää ihan omaa maailmaa. On tässä kyllä ollut kaikenlaista muuttujaa,vanhin tyttö riparilla, nuorin lapsi tutkimusjaksolla ja yksi muksu kaatoi kuumat vedet päälleen ja niitä palovammoja on pitänyt hoidattaa. Onneksi näyttävät paranevan. Sitten uusi työ ja työhaastattelut, mitäpä kaikkea muuta sitä elämässä onkaan.
VastaaPoistaEn ole minäkään blogiani kovin ahkerasti päivittänyt :) Omat veteraanisukkani sain jo toimitettua keräyspisteeseen ja luulen, että ne on jo jaettukin.
VastaaPoistavoi, mikä määrä veteraanisukkia, hienoja.
VastaaPoista