tiistai 13. kesäkuuta 2017

Torkkupeitto ystävälle

Olen menossa tänä vuonna vierailemaan vanhan ystäväni luokse hollantiin. Pitkään mietin, mitä haluaisin viedä tuliaisiksi? Sitten mietin, että itse olen torkkupeittojen ystävä, joten sellaisen haluan ystävälleni myös tehdä ja ehkäpä toisen hänen vanhemmilleen. Ensimmäinen peitto on valmis ja se on virkattu puhtaasti jämälangoista, joita tässä torpassa riittää. Kokoa peitolla on noin 160*200 cm ja lankana siinä pääosin kotikulta sukkalanka, joitakin muita, yksittäisiä lankoja tähän myös upotin. Kaikkiaan lankaa kului peittoon 1570 grammaa.

Kirjanpidon mukaan tämän vuoden aikana olen yhteensä lankaa käyttänyt 4121 grammaa, mikä nyt on oman, henkilökohtaisen tavoitteeni mukaan aika vähän, mutta tekeillä oleva toinen peitto, nostaa kulutuksen sitten kohtuullisiin lukemiin. Tarkoitushan olisi päästä eroon tästä minun massiivisesta lankavarastosta, vaan kun aina tulee jokin uusi ja kiva lanka, joka puhuttelee. Nyt olen jo hieman alkanut miettimään, jos möisi osan sellaisia, jotka olleet pitkään odottelemassa? Vaan kun se ottaa luonnolle tälläisellä hamsterilla.

Vaan tässäpäs teille se peitto.



Tätä onkin ollut yllättävän mukava ollut tehdä viileän kevään ja alkukesän aikana. Iltaisin on ollut ilo ottaa peitto syliin vaikka alkuun pelkäsin virkkuun olevan tukalan kuumaa. Nyt ongelmana onkin vain peiton ja matkatavaroiden mahtuminen mukaan, kun matkustan tyttöjen kanssa pelkästään käsimatkatavaroilla.

                                                       Ihanaa kesää ja käsityöiloa!


                                                            - Kiitos käynnistä -


                                                                  Anne-Mari

2 kommenttia:

  1. Kaunis peitto ja herttainen lahja! Älä pakkaa peittoa, vaan pidä se asusteena matkalla, vaikka olisi kuinka kuuma. Varo vain, ettei kukaan vie sitä. Vetoisissa oloissa se lämmittää ihanasti.

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä lahjaidea! Ja peitto on myös tosi kaunis.

    VastaaPoista