perjantai 22. kesäkuuta 2018

Kevään viimeinen sny-paketti

Kevään aikana olen saanut iloa salaisen neuleystävän lähettämistä paketeista ja niin myös torstaina. Olin siivonnut koko päivän ja olipa ihana päivän päätteeksi postista hakea jotain ihanaa vain miulle. Eikä parini pettänyt tälläkään kertaa. Paketista paljastui kaksi kerää tummanharmaata drops alpacaa sekä rouva silmusolmun käsinjärjätty merinosukkis-lankaa. Ja ohje tears in rain huiviin. Saappas nähdä, saanko huivin tehtyä ja päätyykö lanka siihen vai johonkin muuhun? Mie aina toivon Luxus-lankaa vaan niissä on se ongelma, kun ei meinaa raaskia niitä käyttää.  Paketissa oli lisäksi kierrätysteeman mukaan kierrätettyyn lammaspussukkaan pakattu alkua ensiapupakkaukselle. Ja sieltähän paljastui kaikkea tuikitarpeellista suomeen suveen  offia, naposteltavaa, laastareita ja oikein kauniit ja sopivat villasukat. Kaunis kiitos parilleni kaikista ihanista paketeista, joilla olet minua ilahduttanut. Parini olikin tuttu, Sanni Kantapään kautta-blogista joskus paketit kulkivat vain toiseen suuntaan.


Ihanaa on ollut olla mukana ja toivon, että rinki pyörisi jatkossakin. On tämä aina vuoden kohokohta, tai kaksi sellaista, mitä odottaa kovin. Ihanaa kesää parilleni, ringin emolle Heidille ja kaikille mukana olleille 🌸

Anne-Mari

6 kommenttia:

  1. Ihana paketti! Leppoisaa juhannuspäivää♥

    VastaaPoista
  2. Suloinen paketti. Toivottavasti ei haitannut, kun olikin nyt näinpäin parit :).
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollenkaan ja mie kun en salapoliisi ole, niin ei ollut parista aavistustakaan. Ihana kierros taas päättynyt.

      Poista
  3. Tyylikäs paketti! Luxus lankoja voi ensin hiplata ja sitten nauttia niistä neuloen.

    VastaaPoista