lauantai 12. tammikuuta 2013

Viimeinen kyjy tuvasta ulos


 No joo, otsikko on taas mitä on. Mutta kyjyilyt on saatettu päätökseen eikä mennyt edes kuukautta yliajalle. Se vaan tuli sellainen tylsyys näitä kahta työtä kohtaan, kun ei aikarajoissa valmistuneet. Onneksi voitin tuon no olkoot sitten fiiliksen ja nyt on pöytä tyhjänä uusille suunnitelmille. Ja niitähän riittää. Kaupatkin pullistelee mitä ihanaisempiä, kevään värisiä lankoja. Mutta se viimeinen kyjy siis. Ohje tähän löytyy Novitan kevät 2012 lehdestä, nimellä Naisen neulottu kirjoneuleliivi. Odotukset oli kovat, kovin minun mallinen takki tai liivi on. Alkuun ajattelin tehdä tämän kaksivärisenä, perusraitaisena. Mutta ensimmäistä punaista raitaa neuloessa minunn iski jokin vimma ja kaivelin jotenkin takkiin sopivat värit ja aloin vääntämään kirjoneuletta. Oikeastaan ensimmäistä keraa näin isosti. Ja siitä se sitten lähti. Vähän jouduin soveltamaan kuvioita jäljellä olevien lankojen mukaan ja muutama virhe sinne myös mahtuu. Kirjoneuleesta muuten tykkäsin kovasti, mutta se päättely. Miten ihmeessä te saatte eriväriset langat pääteltyä siististi. Minä yritin ja kokeilin, sinnikkäästi yritin pysyä päättelyssä "oman" värisellä neuloksella mutta tässä mallissa ainakin ihan turhauttavan toivotonta. Silmukka siellä, toinen jossain. Mutta tehty on, valmiina ei ihan niin innostava ole. Ehken värit on kuitenkin liian iloittelevat minulle ja kaula-aukko on hievenen liian avoin. Ja kolmas ja se isoin vika. Mä ne oikeasti edes tykkää napeista. Ne aukeaa ja niiden kohdalta neulee näyttää hassulta. Toki onhan tälläinen ainakin kotona helppo käyttää ja riisua pois, jos liian kuuma tulee. Katsotaan lämpenenkö tätä käyttämään vai jääkö komeroon? Lankana Novitan 7 veljestä tumman harmaa, viininpunainen, oranssi ja vihreä, kulutus 570 grammaa. Testasin muuten tässä kuvion kirjontaa jälkikäteen. Ja vaikka epäilen, ettei jälkikäteen varmasti ole helppo sanoa mitä kuvioita olen neulonut ja mitä kirjonut jälkikäteen, niin tykkään kyllä paljon enemmän neuloa nuo kuviot suoraan. Jälkikäteen vain saa tihrustaa, mihin sillä neulalla pitikään pistellä.



 




Kuvat on valitettavan huonoja. Vaikka mentiin ulos kuvaamaan, niin jotenkin kovin synkkiä nuo kuvat on. 

Anne-Mari




3 kommenttia:

  1. Kyllä on taas kaunis malli. Ja väritkin huolella valitut ja yhteen sopivat.
    Nyt sinulla on uusia asuja.
    Etkä varmasti tätä komerron piilota... onkos selvä :))

    VastaaPoista
  2. Minusta aivan ihanat nuo värit!!! Ja samaa mieltä Annelin kanssa, toivottavasti innostut käyttämään tuota!! Kovan työn tulos, kannattaa käyttää!!! Ja on sen verran nättikin, että kehtaa kyllä vaikka kyläreissulle laittaa päälle!!!!

    VastaaPoista
  3. Minusta tämä on upea liivi!!! Toivottavasti tulee käyttöön, sen se kyllä ansaitsisi! Hurja työ tuossa on ollut...

    VastaaPoista