torstai 11. heinäkuuta 2013

Vanishia elämään...ja vähän väriäkin

Pääsin buzzaamaan minulle mieluista kohdetta ja alkuviikosta hainkin postista yllättävän ison paketin. Nyt on viikko mennyt sisältöä ihmetellessä ja buzzaamiseen perehtyessä. Eli pääsin mukaan buzzaamaan Vanishin tahranpoistoaineita. Pyykkiä meillä riittää ja aika usein lapset onnistuvat juuri sellaiset tahrat vaatteisiin hankkimaan, joista on vaikea päästä eroon. Harvoin tulee kotiin tahranpoistoainetta ostettua, joten siksikin kiva nyt päästä näitä kokeilemaan. Ja paketin runsaus yllätti, näillähän oikeasti pääsee jo testiä tekemään.






Buzzadorina olohan tarkoittaa sitä, että palvelusta tarjotaan erilaisia kampanjoita ja niistä itselle mieluisiin voi ilmottautua ja jos on onnea, niin pääsee mukaan testaamaan kivoja tuotteita. Minä olen ollut vuoden sisään testaamassa Doven kosteusvoidetta, Valion Onni-tuotteita ja nyt tätä Vanishia. Tuotteet ei maksa testaajalle mitään, mutta testauksesta täytyy raportoida joko sivustolla www.buzzador.com tai joissakin kampanjoissa edellytetään raportointeja myös näin blogissa tai vaikkapa facebook:ssa.

Vapaapäivinä ennätin myös hieman leikkimään langoilla. Väripataan pääsivtä männynkävyt, horsmat ja pietaryrtit. Ja tälläistä väriä niistä syntyi:




Nyt olin niin kiireinen ja innoissani värjäilyistä, että unohdin merkitä langat, mutta muistini varassa väittäisin, että vasemmalla olevat langat saivat värinsä pietaryrtistä, keskellä oleva männynkävyistä ja oikealla olevat puolestaan värjäytyivät horsmaliemessä. Ruskeaa on oikeasti kaksi vyyhtiä, toinen on vain piiloutunut alle, se on jälkiliemessä marinoitunut ticotico, täytyy siitä kuva ottaa vielä myöhemmin. Muutenkin ajattelin joku päivä kantaa nämä vyyhdit ulos ja kuvata ne siellä luonnon valossa. Yhtään vyyhtiä en ole kerinyt, sillä odottelen tässä saksalaisesta verkkokaupasta tilaamaani kerijälaitetta.

Viikonloppuna olenkin töissä, joten ei paljoa ennätä lankojen kanssa leikkimään. Mukavaa viikonloppua teille jokaiselle.

                                                                         Anne-Mari

4 kommenttia:

  1. Upeita värjäyksiä! Mulla ei ole vieläkään tullut vihreää, raparperin lehdistä tuli keltaisia sävyjä, ja varsilla värjäys meni ihan pieleen, on pakko värjätä niiden lankojen päälle uusi väri. Bloggaan niistä joskus, kunhan pääsen omalle koneelle. :) Pietaryrttiä olisi tarkoitus nyt testata minunkin pikapuoliin, jännää että sinulla tuli siitä noin tumma, kun siitä pitäisi kirjojen mukaan tulla ihan kirkkaan keltainen. Vaan sehän se hauskaa onkin, että tulee aina erilaisia sävyjä eikä koskaan samanlaista. :)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Kerrohan sitten, onko Vanish hyvää ja toimivaa. Mukavaa viikonloppua vaikka meneekin työn merkeissä!

    VastaaPoista
  4. Kyllä olis Vanishia kelvannut tännekkin, vaan eipä ole tullut Buzz-pakettia pitkään aikaan. Taitaa olla meitä buzzareita jo niin paljon, mutta olen minäkin sieltä muutamia lähetyksiä saanut. Mukavahan se on kun tavaraa ilmaiseksi jaetaan =)

    VastaaPoista