torstai 31. tammikuuta 2013

Tammikuun viimeiset

Sain kuin sainkin viimeistelykeijun kylään ja nyt on keskeneräiset tehty. Eli saan keskittyä koukun heilutteluun. Toki uskon, että kunhan tässä hetken virkkailen, niin eiköhän sitä jokin uusi idea hyppää puikoille tuolta minun loppumattomasta "tee sitten joskus"-listasta. Tammikuun viimeisenä käsityönä valmistui setti meidän 3-v "prinsessalle". Lankana Novitan säde ja ikivanhan nalle-langan loppu. Hetken mietin sopivaa huivimallia tuolle meidän eloisalle neitoselle, joka kuitenkin ulkona on melkoinen vilukissa. Ja mielestäni baktus-huivi toimii parhaiten lapsella. Sillä saa tarvittaessa kasvot hyvin suojattua tuulta ja tuiskua vastaan ja pysyy kaulassa hyvin.







Kiitokset kaikille kommentin jättäneille. Ja Anneli, koetan muistaa tuon vinkkisi, kun seuraavan kerran aaltovirkkausta koetan.


                                                                Anne-Mari


ps. Tammikuussa lankaa kului 1481 grammaa ja niitä tuleviahan en enää ede punnitse. Paitsi jossain sopivassa rakosessa mittaan kaikki lankani :)

8 kommenttia:

  1. Ikiihanat asusteet teidän prinsessalle.
    Kauniin hempeän väriset ja vielä kimallustakin mukana. Kyllä tyttö taatusti tykkää :)

    Kiva juttu, jos neuvostani on apua. Itse sen opin "kantapään kautta" !

    VastaaPoista
  2. Mukavan näköinen setti ja hyvä käyttövinkki.

    VastaaPoista
  3. Hei! Löysin vihdoin vastavierailulle blogiisi:) Täytyypä tulla lukemaan ihan ajan kanssa! Kaunis setti prinsessalle. Tuollaisesta meidänkin melkein 3v varmasti tykkäisi:) Laitoin sinulle äsken sähköpostia.

    VastaaPoista
  4. Minäkin tulin vastavieräilulle blogiisi. Kauniin huivin ja pipon olet tehnyt. Värikin on niiiiin ihana :)

    VastaaPoista
  5. Ai niin, Onnetar suosi sinua blogiarvonnassani. Käy vilkaisemassa.

    VastaaPoista
  6. Kivat asusteet prinsessalle! Eilen tuota säde-langan sävyä tuumailin, että olispa joku, jolle neuloa :) Valkoisesta olen tehnyt itselle pipo, ikuistamatta vielä. Säde kaipaa kyllä joukkoon jotain lämmintä lankaa.

    VastaaPoista