tiistai 8. tammikuuta 2013

Vuoden ensimmäinen


 Hyvää alkavaa vuotta 2013!

Jotenkin minusta tuntuu, että aloitan aina vuoden villasukilla. Tai ainakin viimeiset kolme vuotta olen näin tehnyt kirjanpitoni mukaan. Tänä vuonna sukat ovat tietenkin kyjyssä kesken jääneet villasukat ja ne on polvekeraitasukat, jotka olivat taas odotettua helpommat tehdä. Mallikerta pysyy hyvin mielessä ja malli sopii passelisti tuollaisille raitalangoille. Ohje löytyy täältä polvekeraitasukat. Lankana varastostani kaivettu Nallen kukkaketo/ruusu. Langankulutus 84 grammaa, vaikka sukat on kokoa 39.


 Ja vaikka minulla on aina tarkoitus pienentää valtavaa lankavarastoani, niin ajattelin tänä vuonna kokeilla erilasta taktiikkaa. Sillä joka vuosi minulle käy niin, että houkutus käy liian suureksi ja sorrun hurjiin lankaostoksiin. No nyt ajattelin, että jos tuon valtavan langasostotarpeen täyttää jo alkuvuodesta, niin sitten on loppuvuosi aikaa neuloa nytkyttää. Toteutuneeko suunnitelma vai onko varastoni entistä suurempi tämän vuoden lopussa - aika näyttää. Tässä kuitenkin vain osa lankahankinnoistani, osa on vielä tulossa. Kaikki on hankittu jostain tarjous- tai alelaatikosta.



Ja seuraavat langat sain yllärinä siskoltani, hän kun halusi ottaa itselleen sen aiemmin kummipojalle neulotun takin. 




Ja viimeisenä yllärinä kyjy-arvontavoitto, josta sain jo aiemmin sähköpostiini ilmoituksen. Posti toi eilen ja vaikka aiemmin en ole ollut kovin innostunut aiheesta, herätti illan kirjaselaus jo muutamia "tuon haluaisin tehdä"- ajatuksia. Kirjassa on ainakin runsaasti herkullisia kuvia ja sitä väri-iloa, mitä kaipaan näin talvella. Kiitokset palkinnon lahjoittajalle eli Kristalle . Ja nyt se kuva :)





 Anne-Mari


3 kommenttia:

  1. Kivat sukat! Voi, minäkin niin tahtoisin päästä kaivelemaan lankakerien alelaareja.. Vaikka niitä entisiäkin on kyllä aika paljon vielä jäljellä :)

    VastaaPoista
  2. Kauniit sukat ja niitä aina tarvitsee.
    Voi kun olen kade noista langoista. Niistä saisi monta kivaa juttua :)

    VastaaPoista
  3. Onpas kivat sukat! Raitalanka näyttää paljon paremmalta noin polveillen, kuin sileänä :)

    VastaaPoista