perjantai 21. joulukuuta 2012

Kiitoksen aika

Eilen posti toi minulle kirjekuoren. Lähettäjää en nimestä tunnistanut enkä äkkiä keksinyt mitä sisältö mahtoi olla. Näin joulun alla posti on kiikuttanut kotiini useammankin pulskan kuoren ja tätä käsissä pyöritellessäni mietin, mitä olen nyt mahtanut tilata? No kun hieman kuorta raotin, pääsi suustani ihastunut AHAA-huudahdus. Ja voi mahdotonta, miten sitä voi aikuinen ihminen olla ilahtunut ja onnellinen. Nyt te varmaan mietitte, mitä minä sieltä kuoresta löysin? No minäpäs näytän:

 Kuva on hirvittävän surkea, mutta niin innoissani sitä kuvasin, että sain jonkun oudon asetuksen kameraani ja tälläisiä hieman epätarkkoja otoksia vain sain aikaiseksi. Mutta pakettihan on Silmukat ristissä-blogin Kirsiltä, suurkiitokset sinulla paketistasi. Ja tämän paketin sain, koska osallistuin hänen blogissa olleeseen Anna hyvän kiertää-haasteeseen jo entisen blogini aikaan. Mä olisin ollut hurjan tyytyväinen vaikka tuohon minikokoiseen villasukka-avaimenperään, mutta sen lisäksi paketista löytyivät kauniit ja täydellisen sopivat villasukat, teepusseja, suklaata ja kortti. Sukat vetäisen jalkaani jouluaattona, joulsuaunan jälkeen ja suklaan nautin sen jälkeen, kun saan aattona lapset nukkumaan. Mahdottoman ihana yllätys, olen aivan sanatonna. Tässä vielä kuva sukista erikseen, ne on oikeasti niin sopivat kuin vain olla voi. Ja niin kauniit!
 Kyjyily aika alkaa olla loppumassa ja minulla on kaksi kyjyä vielä ihan vaiheessa. Tähän asti olen ollut siinä uskossa, että saan ne valmiiksi. Nyt taitaa olla paras myöntää itselle, että yön tunnitkaan ei riitä ja nämä ei valmistu ajoissa. Jotenkin minusta tuntuu, että tässä viikonloppuna on jotain muutakin puuhaa, liittyen tulevaan maanantaipäivään. Ja mieskin on molemmat päivät iltavuoroissa, siksikin oma aika on vähissä. Mutta teen minkä ehdin ja loput sitten joskus. Tässä vielä kuva näistä kahdesta viimeisestä keskeneräisestä kyjystä;



Ulkona paukkuu pakkanen ja meikäläinen tykkää, kun on lunta ja valoisaa. Kerrankin ei immeisten tarvitse jännittää saadaanko me valkea joulu vai ei?

Anne-MAri

3 kommenttia:

  1. Mahtavan joululahjan sait. Nuo sukat on huippu kauniit !

    Oikein hyvää ja rentouttavaa joulua !

    VastaaPoista
  2. Hyvää Joulua ja iloisia hetkiä kaikkien mukavien asioiden myötä. On aivan mahtavaa huomata joidenkin asioiden merkitys myös omakohtaisena kokemuksena.

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla (ja nähdä), että sukat olivat sopivat ja muutenkin mieleiset. Ihanaa joulunaikaa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista