On taas jäänyt kirjoittaminen, vaikka monena päivänä olen miettinyt, että pitäisi tulla blogia päivittämään. Mutta ei ole ollut mitään kivaa kirjoitettavaa ja olen päättänyt välttää (tai ainakin yritän) valittamista ja nurinaa, niin siksipä ei ole blogi päivittynyt. Mutta nyt hieman avaudun ja toivottavasti en pahasti valita. Mä olen koko alkuvuoden koettanut selvitytyä jatkuvan rahapulan kanssa, jäin tammikuussa kotihoidontuella kotiin ja siitä lähtien on kaikki mennyt, mitä on tullut ja aina ei edes riitä. Ja sekös se ihmistä ahdistaa. Vähän aloin jo miettimään, että josko sitä etsisi itselleen työpaikan? Mutta sitten aina tuli se, että no jos kuitenkin kesän yli, on lastenkin helpompi olla kesälomalla. Ja pah ja pöh. Meillä ei ole tässä ihan nurkalla minun alan töitä ja kun sitten huomasin avoimen sijaisuuden tässä lähistöllä, niin tein hakemuksen, kävin haastattelussa ja ensi viikon maanantaina olisi tarkoitus aloittaa työt. Ja siitähän se alkoi sellainen tunteiden myllerrys että. Mä olen ollut niin surullinen, kun pitää pieni Lauri viedä hoitoon. Moni muukin asia mietityttää, mutta tuo on se suurin huoli ja murhe. Perjantaina käytiin ensimmäisen kerran vähän katselemassa päiväkodin tiloja, niin mähän olin siellä sellainen itukupilli ettei mitään rajaa. Ja hassuahan tässä on se, että kyllähän mä niin selvästi näen tämän asian hyvät puolet ja silti mä vain olen niin surullinen. Jotenkin ihan sellainen petturi-olo on itsellä.
Mutta sitten jotain iloisempaa. Mä pääsin buzzaamaan Legon Dublo-kampanjaa. Eli buzzaroina on ilo saada uusia tuotteita testattavaksi täysin ilmaiseksi ja tästä kiitoksena sitten jokaista kampanjaa täytyy raportoida joko täällä blogimaailmassa tai buzzador-sivustolla.
#buzzadorlegoduplo #legoduplo #buzzador
Paketti saapui meille perjantaina ja viikonloppuna sitä hieman jo Laurin kanssa katseltiin, tässäpäs teille muutamia kuvia meidän legoihin tutustumisesta.
Lisää aiheesta voit käydä lukemassa täältä.
Ja käsityörintamalla on ollut samanmoinen tunneskaala kuin muuten elämässä. Ei oikein mikään innosta tai nappaa. Peittoprojekti tuntuu jämähtäneen aivan paikoilleen, vaikka joka päivä koetan sitä eden hieman tehdä, virkata tai edes vaikka lankoja päätellä. Mutta ei tule valmista, niin ei sitten tule. Ja vaikka kaapit pullistelee mitä ihanaisempia lankoja, niin mikään ei oikein sytytä. Ihanilla, uusilla puikoillani neuloin sitten ihan ajan kulukseni perussukat, ne sellaiset joita ei tarvitse arastella käyttää. Minähän käytän kesät talvet villasukkia, joten niitä sitä tässä talossa kuluu. Lankana 7 veljeksen jokin raitalanka, kulutus 104 grammaa ja melko sopivat miun 39 koon jalkaan.
Anne-Mari
Tuttu tunne. Raha hupenee oikeastaan jo ennen kuin se tuleekaan. Ja sitten nuo päättävät elimet kehoittavat säästämään pahan päivän varalle 500€ kuussa... Kh-tuki ei ainakaan itsellä ole edes sitä määrää. Eli miehen tuloilla elellään enemmän. Tosin minäkin palaan työelämään takaisin tässä pian, tosin nuorinta ei tarvitse laittaa hoitoon kun työnantajani joustaa sen verran että voin tehdä lyhyempää päivää jotta mies voi tehdä kokopäiväistä (5€ parempi tuntiliksa). Paketti muuten alkaa hahmottua. Sukkiin liittyvää tähänkin koitan ehtiä tekemään, vaikka erinäiset synttärit tässä syökin aikaa, rahaa ja ruumiinvoimia :)
VastaaPoistaOli varmaan vaikeaa tehdä päätös palata työelämään. Ja muistan miten vaikeaa oli viedä lapsi hoitoon.
VastaaPoistaMutta uskon että pikkuinen tottuu pian päiväkotiin ja sinäkin pääset aikuisten joukkoon ja pitämään yllä ammattitaitoasi.
Kyllähän kaikki muuttuu, kun joutuu kotihommat tekemään työpäivän päälle. Mutta se rytmi löytyy, usko pois !
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista ♥
Muistan hyvin tuon tunteen kun kuopus piti jättää hoitoon :( mutta onneksi siihenkin tottuu suht nopeasti, sekä äiti että lapsi. Tsemppiä!
VastaaPoistaKovin tuttuja tunteita. Lasten kanssa olisi mielellään kotona mahdollisimman pitkään ja on kurjaa että raha ratkaisee sen pystyykö olemaan kotona vai ei. Silti rahasta stressaaminen ei helpota kotiäidin arkea yhtään ja töihin palatessa ainakin talous helpottaa. Jonkinlainen luopumisen tuska ja huoli kuuluu asiaan kun lapsen vie hoitoon mutta helpottaa kun arki alkaa pyörimään. Esikoisen kanssa kamppailin samojen tunteiden kanssa ja valvoin öktä mutta hyvin se sitten meni. Nyt kuopksen kanssa pystyin olemaan 3v kotona ryhtyessäni perhepäivähoitajaksi hoitovapaan ajaksi. Syksyllä meilläkin koittaa erilainen arki kun lähden muualle töihin mutta nyt sekä minä että kuopus taidetaan olla siihen valmiita ja innoissamme :)
VastaaPoistaSe on kova paikka, kun vie lapsen vieraalle. Mutta toisaalta lapset viihtyvät hyvin, saavat kaikenlaista uutta ja kivaa ideaa ja ajateltavaa ja sinäkin saat töiden jälkeen jakaa sen kaiken heidän kanssaan. Voimia ja jaksamista! Kyllä se iloksi muuttuu :)
VastaaPoista