torstai 26. helmikuuta 2015

Salainen kevät käynnistyy

Osallistun tänäkin keväänä sny-rinkiin. Postipoika toikin jo ensimmäisen yhteydenoton pariltani, eli postikortin, jossa teksi:

                                         "Hän laittoi villasukat jalkaansa,
                                            kömpi peiton alle,
                                          avasi kirjan ja katosi hymyillen."

Ja tyttö kysyi, milloin äiti neulot minulle villasukat? Äiti neuloi. Eikä niistä ole enempää kerrottavaa, kuin lankana 7 veljestä, kulutus 125 g. 






Ja eilen mä päätin, että nyt alkaa miullakin kevät, sen kunniaksi ostin itselleni nipun kukkia ja jaan ne nyt teidän kanssanne, kiitos kun olette mukana matkassa!









                                      Aurinkoisia kevätpäiviä teille jokaiselle!


                                                         Anne-Mari

maanantai 23. helmikuuta 2015

Huivi- eikun helmikuu


Helmikuu on pian jo lopussa ja tänään oikeastaan hämmästyin tätä valon määrää. Aamullakaan ei tarvinnut oikeastaan käyttää pitkiä valoja töihin ajaessa. Viikonlopun åitkät vapaat vaihuivat sairastupaan, herra mahatauti tuli meille kylään. Eipä tullut ulkoilua vaan puikot kyllä suhi sen minkä vointi vaan antoi periksi. Ja jotain esiteltävääkin on, pikatyönä kaikkien keskeneräisten joukossa valmistui huivi  jo tutuksi tulleella huiviohjella, eli sillä ainoalla millä mä huivin osaan tehdä. Lankana on uusi tuttavuus, Lidl:n sukkalanka Nina, joka oli ensituntumalla mukavanoloinen lanka, kivan pehmoinen ja helposti käsiteltävä. Lanka on 48% puuvillaa,39& villaa ja 13% polyamidia. Lankaa kului neljä kerää eli 200 grammaa.











Ja aloittelin mie kokeilemaan huivia uudella ohjeella, sny-pariltani saamallani multnomah-huivia. Alkutuntuma oli loistava, addin puikot tekivät neulomisesta taivaallisen tuntuvan kokemuksen ja olin yllättynyt, kun selvitin ohjeen ensimmäiset neljä ohjekerrosta. Vaan sitten alkoi tuntumaan, että puikkokoko on kuitenkin liian pieni, huivista tulee minimaalinen. Ja purkuun. Kokeilin isompia puikkoja ja ne oli auttamattomasti liian isot, eli purkuun. Ja muutaman välikoon vielä kokeiltuani löytyi sopiva puikkokoko, joka on nyt alkuperäistä vain puoli isompi. Ja sain mie apurin arvioimaan tätä vaativaa puikkokoon valintaa. Alla kuvasarja, joka oli pakko kuvata ja teille jakaa, huomatkaa että laadunvalvoja koettaa pikatarkistaa myös langan....siinä vaiheessa sai kamera olla ja laadunvalvoja vaihdon muihin työtehtäviin.









Leppoisaa loppukuuta teille jokaiselle! 


Anne-Mari

lauantai 14. helmikuuta 2015

Minun ystäväni on kuin villasukka..

...joka talvella lämmittää. Tämä on yksi lempilauluistani ja harmikseni joudun sitä tänään laulelemaan vaikka oli varautunut juhlimaan päivää ystävieni kanssa. Sairastuminen muutti suunnitelmia ja eipä tässä voi käperetyä yksinäisyyteen, ompahan kerrankin aikaa vain itselle. Tästä yllättävästä vapaa-ajasta fiiliksiä hakiessa sain pääteltyä ja pingoitettua yhden huivin. Huivi on virkattu tutulla ohjeella, sillä ainokaisella millä mie huiveja osaa tehdä. Lankana Novitan polku ja kulutus 200 g.





Nyt tuli mieleen kuva, että mie olisin tälläisen jo aiemminkin tehnyt ja vielä ihan samanvärisenä, missähän sekin mahtaa olla, vai muistanko mie ihan väärin?

                                           Oikein iloista ystävänpäivää teille kaikille!

                                                                  Anne-Mari

tiistai 10. helmikuuta 2015

kaikki muumit ei ole laaksossa...

vaan osa heistä seikkailee tätä nykyä miun makuuhuoneessa. Otin taas itseäni niskasta kiinni ja vaihdoin langat ja koukut ompelukoneeseen. Sain vihdoin ja viimein valmiiksi miun makuuhuoneeseen verhot ja päiväpeiton. Lopputuloksesta Tykkään kyllä kovasti. Projekti lähti liikkeelle tuplapussilakanan purkamisella ja päädyin ostamaan valmiin päiväpeiton, jonka sitten päällystin uudelleen. Tikkikangas olisi tullut paljon kalliimmaksi kuin valmis peitto. Kaikenkaikkiaan nämä tulivat maksamaan n. 75 €, joka on miusta ihan kohtuuhinta.






Kiitos käynnistäsi!


Anne-Mari


torstai 5. helmikuuta 2015

Helmikuun höpinöitä

Mihin ihmeeseen nämä päivät oikein mennä hujahtavat? Ei oikein ehdi huomata, niin vuoden ensimmäinen kuukausi on jo loppuun kulunut. Ja vaikka jotenkin on enemmän virtaa tehdä asioita, niin tietyt asiat tuottavat haastetta. Kuten tämä blogin päivittely. Kun en saa aikaiseksi mitään erityistä, niin kynnys päivittää blogia on noussut aika korkeaksi. Vaikka enhän blogia perustaessani kuvitellut julkaisevani mitään erikoista koskaan, niin paineet on hetkittäin kovat. Usein silloin, kun ehtii käydä lukemassa muiden blogeista kirjoituksia hienoista käsitöistä ja niin kivasta kerrottuna. Ja meikäläinen esittelee vaan näitä perussukkia, tekstikin melko ponnetonta.

Tammikuun saldoon nyt kuitenkin valmistui jämälankasukat kokoa 41. Lankana näissä nalle-langat ja suomalainen sukkalanka, kulutus yhteensä 122 g. Menevät ystävälle kiitoksena gerbiilien heinistä.




Ja helmikuun langankulutus polkaistiin käyntiin itselleni neulotuilla lapasilla. Nämä tehty samoista langoista kuin edellinen, kulutus 80 g.



Kovin on takkuista kaikki käsitöihin liittyvä, jotenkin ei vaan tunnu olevan aikaa saati energiaa. Vaan kuulkaas, mie olen kesälomalla jo toukokuussa ja alkuviikosta mennä paukautin ja varasin meidän perheelle matkan. Toukokuun alussa tämä pesue lähtee makoilemaan turkin (toivottavasti) lämpöön. Kauas kotitöistä ja arjen kiireistä. Mukaan täytynee pakata jokin helppo k'sityö.

Vaan ennen tuota, täytyy koettaa nauttia suomen talvesta, nyt onkin alkamassa neljän päivän vapaat, toivottavasti edes nyt ehtii käsitöitä hieman tekemään.

                                                        Kiitos kun kävit!

                                                            Anne-Mari

keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Tietokonehuolia vaihteen vuoksi

Blogin päivittäminen jäi vähän vaiheeseen, sillä suunniteltu nettioperaattorivaihdos meni pyllylleen. Vaihtopäiväksi oltiin sovittu 15.1 vaan entinen operaattori katkaisikin netin ilman ilmoitusta heti kuun alussa ja vaikka vaihto saatiin aikaistettua, niin viikon verran piti odotella asennusapua sun muuta. Vaan nyt jo läppärillä pääsee nettiin, oi tätä onnea.

Neuleita olen tehnyt ja hieman ommellutkin. Mari heivatuista kudelmista joskus tässä kirjoitti sitku elämästä ja siitä mieleen jäi elämään lause, asiat vaan tehdään...tai sitten ei.Jäin miettii, miksi nykyään niin paljon siirrän asioita tehtäväksi joskus myöhemmin?  Ja siitä innostuneena otin itseäni niskasta kiinni, ompelin lastenhuoneeseen verhot, kerin vyyhdillä olevat langat pois roikkumasta ja nyt työn alla on omaan huoneeseen verho, toivottavasti jo perjantaina saan virittää ikkunaan uuden verhon. Ja niin, ompelinhan mie tytölle päiväpeiton ja olohuoneeseen vehon. Ja tuntuipa hyvältä, kun vihdoin sai tuota tekemättömien töiden listaa vähän vähemmäksi.

Ja sitten niitä neulomuksia. Sain viime syksynä lankavaihtotapahtumassa epämääräisen kerän beigeä hapsulankaa. Otin sen mukaani, koska miusta se näytti heti siililapasilta ja ne siitä tulikin. Tämä on varmaan yksi aloitetuista kyjytöistä, niistä keskenjääneitä. Lankana siis se epämääräinen hapsulanka ja ruskea seitsemän veljestä, kulutus 84 g.





Ja sitten raitasukat, edellisten jämistä. Eipä näistpä paljon tarinaa saa aikaan. Perussukka, koko 39. Lankana nallen krassi tms ja suomalainen sukkalanka, kulutus 120 g. Menevät täyttämään typötyhjää lahjalaatikkoa.





Lisääntyvä lumi ja sen tuoma valoisuus toi jonkinlaisen helpotuksen...kevät on tulossa tuota pikaa. Jotenkin tämä mennyt syksy ja talven alku on olleet niin raskasta arkea, muuttokin tuntui vievän kaikki voimat. Nyt ollaankin otettu rennosti, terveenä ollessa ulkoitu, käyty laskemassa mäkea ja luistelemassa ja loikoitu soffalla koko porukka. Tekee hyvää meille kaikille.

                                        
                        Tammiterveisin Anne-Mari


torstai 1. tammikuuta 2015

Jos on loppuvuosi tehoton, niin tammikuussa tapahtuu

Hyvää alkanutta vuotta kaikille. Miulla oli haaveissa päästä päivittämään blogia vielä viime vuoden puolella vaan kun tämä on käsityöblogi ja mie en tykkää juuri tehdä kuvattomia postauksia, jäi koko postaus tekemättä, kun en siis saanut mitään valmiiksi ja julkaistavaksi. Vaikka kovasti yritin, niin viime viikkojen sairastelut veroitti. Vaan tänään tärähtää, kaksi työtä valmistui ja sehän tarkoittaa ihan mukavaa saldoa langankulutukseen jo näin tammikuussa. Ensimmäisenä esittelyyn tulee villasukat, jotka todennäköisesti tulevat jäämään omaan sukkalaatikkoon. Lankana Novitan sukkalanka ja nallen krassi?, kulutus 148 g.






Ja toisena työnä täytyy esitellä se, mitä toivoin jo eiliselle valmiiksi. Vaan ei valmistunut vaikka miten koetin päätellä lankoja illalla. Pikku ihmiset istuivat välillä viltin alla ja välillä nukkua tohnottivat peiton päällä ja siksipä päättelyä jäi vielä tällekin päivälle. Mietin jo lankojen kirjaamista viime vuoden saldoon vaan kun periaatteena on ollut vasta päätellyt työt kirjata, niin menkööt tämäkin tämän vuoden saldoa kasvattamaan. Lankana tässä suomalainen sukkalanka, lankaa kului 1204 grammaa.

 


Alakuvassa mun assistenttiä jo alkoi kyllästyttää, kun mä aina kävin hänet peittelee, joten kuvataan kurtussa sitten. Näillä töillä onkin hyvä polkaista käytiin uusi, toivottavasti entistä parempi käsityövuosi 2015.

Muutaman sanasen jos vielä viime vuodesta sanoo, niin lankaa kulutin kaikkiaan noin 11140 grammaa, joista syntyi 19 paria sukkia, yhdet lapaset, kolme torkkupeittoa, kaksi kiikunpäällistä, yksi vauvan peitto ja huiveja 5. Ei ollenkaan huono vuosi vaikka tuntui usein, ettei aikaa käsitöille juuri ole. Kiitokset kaikille blogissani viime vuonna käyneille, kommentit aina ilahduttavat ja niitä on ilo lukea. Alla vielä muutama työ, mitkä nyt ainakin on tullut vuoden aikana tehtyä.

                    









                        Oikein ihanaa alkavaa vuotta 2015!

                                                Anne-Mari