Perusharmaata arkea

Tänään ja eilen on saanut poskea pihalla lumitöitä ihan urakalla. Alkaa pihassa kinokset olemaan jo niin korkeita, että saa tosissaan tehdä töitä kolatessa. Mutta eipähän tarvitse pitkälle lähteä kuntoilemaan. Ja kyllä mä tykkään tästä lisääntyvästä valoisuudesta. Mun on jotenkin nyt vaikea keskittyä yhteen käsityöhön kerrallaan, mikään ei kiinnosta niin paljoa, että valmiiksi saisi. Tai yksi kiinnostaisi, mutta sitä panttaan siihen asti, että saan nuo muutamat pienemmät alta pois. Mä olen jo vuosia haaveillut ja suunnitellut tekeäväni olohuoneeseen torkkupeiton. Mielikuvissa peittoni oli tehty isoäidinneliöistä. Ja niitähän mä tehdä nypelsin. Kahdessa erässä ja kun jossain vaiheessa kaivoin esiin ne aiemmin virkkaamani neliöt, tajusin tehneeni sujuvasti kahden kokoisia neliöitä vaikka lanka ja koukku on tismalleen samankokoinen. Vähän aikaa siinä tuskailin ja tuumailin, että saisikos noista nyt jotain kasattua vai puranko kaikki ja omaan sitten kasan pieniä lankanöttösiä. Siinä tuumaillessa ajatus isoäidinneliöpeitosta vaihtui aaltovirkattuun peittoon - sellainenhan olisi hieno ja siinähän on paljon vähemmän langanpäättelyäkin. Eikun 200 silmukkaa ketjuun ja siitä niitä pylväitä tekemään. Ensimmäisen kerroksen tein ja toista aloitin, mutta sitten tajusin, että ne aallot puuttuvat. Minun aaltovirkkaus oli tehty ilmeisen tyynellä säällä, ilman suuria laineen liplatuksia. Ja purin sen aloituksen. Siirryin jo välillä selailemaan virkkausohjekirjojani ja uusia ideoita. Ja sieltähän se hyppäsi, täydellinen malli minun torkkupeitolle. Sitä koukutin eilisen ja mielelläni tänäänkin olisin vain virkannut. Mutta realismi tuli väliin ja jarrutti. Tämä peittoprojekti on niin iso, että paranee nyt hillitä mieltään ja tehdä nuo muutamat keskeneräiset alta pois ja sitten voi hyvillä mielin keskittyä virkkaamaan. Ja näin ollen tänään valmistui itselleni peruslapaset. Lankana Novitan 7 veljestä ja kulutus 84 grammaa. On ne lapaset samankokoiset, kuvassa jotenkin näyttävät erikokoisilta, hassua.

Anne-Mari