lauantai 16. helmikuuta 2013

Tunnustus

Sain PurppuraPerhosen Unelmia-blogista jälleen tunnustuksen. Kaunis kiitos siitä :)




Tunnustuksen säännöt ovat:
Minun pitää kertoa itsestäni kahdeksan paljastavaa asiaa ja jakaa tunnustus
eteenpäin kahdeksalle  blogin pitäjälle, joille kerron asiasta ja heidän tulee
kopioida tuo kuvasymboli.

Ja ne paljastavat asiat:

1. Omistan enemmän lankaa kuin ennätän ehkä ikinä neulomaan. Niin paljon, etten edes määrää kehtaa tunnustaa.

2. Minulla on aivan liian vähän aikaa päivässä/viikossa käsitöiden tekoon, vaikka olen luopunut lähes kaikesta muusta harrastamisesta. Kotityöt vaan vie niin paljon aikaa ja välillä pitää vähän nukkua myös.

3. Olen nettiriippuvainen, kone on lähes aina auki. Tosin tästä tavasta koetan opetella eroon ja viime aikoina olen jopa oppinut välillä sulkemaan tietokoneen kotosalla ollessa. 

4. Meidän 4-v poika on saanut minut innostumaan punaisista, vihaisista linnuista. 

5. Harrastan myös ompelua, mutta tämäkin harrastus on saanut viime aikoina aika vähän aikaa, kun neulominen ja virkkaaminen on kuitenkin jotenkin niin paljon kivempaa. Nyt päätin tuhota kangasvarastoja ja opetella taas ompelemaan muksuille piha/kotihousuja. Housujen kulutus meidän perheessä on melko kovaa. 

6. Rakastan kynttilöitä ja poltankin niitä lähes joka päivä.

7. Olen joskus ollut melko tarkka ihminen. Nykyinen perheeni on opettanut minut olemaan vähemmän tarkka. Silti pari kertaa vuoteen ahdistun ja käyn koko mökin läpi ja tietenkin järjestelen tavarat siististi paikoilleen.

8. Olen Leijona horoskoopiltani.


Ja tässä blogit, joihin haluan tämän tunnustuksen jakaa:

               1. Riikan neulesivut 

               
               2. Kootut tekeleet

               3.  Amigurumipaja


               4. Hyppysissä


               5.  Sun Mun Meitin


               6. Arjen ihmeellinen ihanuus


               7.  Heidin väkerrykset


               8.  kotiäidin arkea

3 kommenttia:

  1. Ja hienosti onnistuin sähläämään tuon tekstini kanssa, kun lasten hereillä ollessa tätä kirjoittelin. Kertokaas missä vika, kun tuonne tekstin alle on tullut (tai laitoin) värin, muuten jotkut kohdat kirjoituksestani eivät näkyneet ollenkaan. Mitä pitäisi asetuksissa muuttaa?

    VastaaPoista
  2. Kiitos tunnustuksesta!
    Koetan vastailla haasteeseen jossakin vaiheessa.
    Omissa vastauksissasi oli mukavia vastauksia, joista osa sopisi itseenikin :)

    VastaaPoista
  3. Moi, kiitos tunnustuksesta - vastailen varmaankin ensi viikolla. Ajattelin ensin, että nyt on mennyt ihan ohi tällainen blogi, mutta etpä sinä olekaan vielä kauan kirjoitellut. Lukijaksi liityin. Tutun näköinen pohja =)

    VastaaPoista