tiistai 12. helmikuuta 2013

Voittosukat

Voitin reilu viikko sitten Murun-blogin arvonnassa itselleni sukat. Ja voi miten kauniit ja siististi tehdyt ne on. Ihan pitää itse ryhdistäytyä ja alkaa kutomaan itse myös napakampia sukkia, puikkkoon pienentäminen varmaan auttanee asiaa? Suuret kiitokset Murulle vielä kerran myös tätä kautta. Minulla on torkkupeitto edistynyt, mutta teen siitä melko suurta, joten ei kovin montaa kerrosta jaksa tai ennätä kerralla virkata. Nyt olen vajaan kaksi viikkoa keskittynyt yhteen työhön ja tekisi mieli tehdä tämä valmiiksi ennen uusia suunnitelmia, mutta epäilen, että tämän tekeminen alkaa pian puuduttamaan.

Mä olin vähän ajatellut tehdä lankainventaariota ja kertoa siitä täällä. Tein sen sunnuntaina, mutta päätin etten siitä täällä sen koomin puhu. Tulipahan nimittäin kaiveltua koko hulluus esiin. Varmasti kenelläkään ei ole niin paljoa lankaa kuin minulla? Tein inventaarion ja kiireesti pakkasin koko hulluuteni takaisin laatikoihin ja komeroon. Pari vuotta sitten järkytyin kuin kaivoin komeroiden kätköistä noin 20-25 kiloa lankaa ja päätin alkaa varastoa kutistamaan. No ei ole se projekti kovin hyvällä mallilla. Ja kun jotain kuitenkin kiinnostaa, niin pelkästään jämälankaa oli noin viitisen kiloa.



                                                                           Anne-Mari

6 kommenttia:

  1. Lohduttavaa! :) Mä en kehtaa ehkä edes kertoa, miten vanhoja lankoja meidän vaatehuoneesta löytyy :D

    VastaaPoista
  2. No vaarin varastot eivät ihan näihin mittoihin yllä. Onneksi. Tosin tänään piti Impivaara-lankaa käydä hakemassa. Ja poistoerä Noki-lankaa löytyi muutama päivä sitten.

    VastaaPoista
  3. No on sulla kyllä sitten lankaa :) Mut eipähän pääse kesken loppumaan!! :)

    VastaaPoista
  4. Käyppäs kurkkaa blogiani, siellä olisi tunnustus!

    VastaaPoista
  5. Minä en ole uskaltanut laskea lankojani, en edes ottaa esille yhtä aikaa kaikkia laatuja. Kyllä sitä täälläkin riittää.

    VastaaPoista
  6. On sinulla lankaa, en pysty läheskään samaan :)
    Mukavaa kevään odottelua !

    VastaaPoista