sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Arki jatkuu...

Meillä sairastetaan edelleen, Lauri ei vaan meinaa nyt millään parantua. Liimakorva epäilyn sai perjantaina lääkärireissulla ja odotellaan nyt, mihin suuntaan tilanne kehittyy. Surku on kyllä pienen puolesta, joulukuusta lähtien on ollut enemmän kipeä kuin terve. Mutta sairastelujen lomassa me buzzataan. Toisena testattavaksi valikoin Valion Onni sarjasta Omena-kauran. Itsellä tämä puuro oli suosikkinumero 2 (nimen perusteella), Laurille puuro maistui ja meidän liki 5-v poika maistoi lusikallisen ja kun kysyin, miltä maistuu - oli vastaus "omenalta". Maistoin myös itse tätä puuroa ja täytyy sanoa, että puurossa oli tosiaan omenan maku, mutta näin aikuisen makuun melko lievänä. Sellainen golden delicious omenan hentoinen maku puurossa maistui. Pakkaushan on näissä puuroissa aivan loistava, sellaisenaan valmis lapselle annettava ruoka. Itse olen oppinut purkkia hyödyntämään niin, että reissussa ollessa puuroa puristan suoraan lusikkaan ja näin ollen pystyy lasta ruokkimaan melko haastavissa olosuhteissakin.


 Viikon käsityöt on melko vähäiset, lapaset sain hiihtoloman aikana tehtyä tytölle. Näissä ei mitään erikoista, mutta tyttö toivoi. Novitan 7 veljestä harmaa, kulutus 60 grammaa.




Tai sain mä valmiiksi toisenkin neuleen, mutta kuva siitä uupuu, joten siitä myöhemmin sitten. Buzzadorina olo on kyllä mukavaa. Tässä lyhyellä aikaa olen päässyt tutustumaan kolmeen erilaiseen ja minulle uuteen tuotteeseen aivan ilmaiseksi. Kaksi kertaa olen ollut itse buzzaamassa ja kerran minut on buzzattu. Joko sinä olet buzzador?

Ja puuroista löytyy lisäinfoa täältä.

Aurinkoista viikon alkua!

                                                                         Anne-Mari

2 kommenttia:

  1. Voi pientä Lauria !!!
    On se nyt kumma, että koko ajan vaan tauti vaivaa :(
    Toivottavasti alkaa jo helpottaa ♥

    VastaaPoista
  2. Sairastelu on kurjaa, erityisesti kun lapset sairastavat. Meillä minä olen sairastellut, mutta lapset ovat olleet terveitä.

    Kauniit lapaset :)

    VastaaPoista