tiistai 26. maaliskuuta 2013

Töks,töks kun vaan tökkii

Alkuun oli hieno ajatus ja suunnitelma. Sitä seurasi melkoinen touhotus toteutus ja jossain vaiheessa tekemisen keskellä se taas iski, täydellinen järkytys ja ihmetys, että mitä sitä taas ollaan tekemässä. Eli minulla oli vakaa aikomus aloittaa hyväntekeväisyys neuleiden teko neulomalla muutamat sukat "hyvän mielen sukat"-keräykseen, mutta tuli sellainen ahdistus sukkapari neulottua, ettenpä noita taida tästä torpasta ulos kehdata kuljettaa. Ei ole paljoa järki päätä pakottanut lankoja ja värejä miettiessä. Mutta tässä ne nyt kuitenkin on tökstöks-sukat Novitan 7 veljestä jämälangoista, langanmenekki 119 grammaa.






Ja lauantaina sain sähköpostiini ilmoituksen saapuneesta sny-paketista. Innoissani lähdin pakettia postista hakemaan, vaikka olin jo päivän kuluttanut kaupungilla. Postissa kuitenkin sanoivat, että koodista puuttuu numeroita, ei löydy pakettia. Ja sain kyllä sitten emolta uuden koodin, mutta posti oli ennättänyt kiinni. Ja maaliskuun paketin sain käsiini maanantaina ja mieluinen paketti olikin.





Paketista löytyi itse tehty bambuinen tiskirätti, kerä bambulankaa ja puuvillalankakerä sekä yllätyskerä (joka sisältää teetee primaveraa ja vastaavia lankoja). Rairuohon siemeniä, pääsiäiskoristeen, kivoja silitteviä autopaikkoja muksuja ajatellen. Sekä käsin kirjoitetun kirjeen sekä suklaata koko levy.  Kiitos snyni, tykkään paketista kovasti ja nyt kovasti mietin, tekisinkö tuosta yllärikerästä tosiaan itselleni unisukat. Mutta en tiedä miten kerän kanssa pitäisi toimia, miten siitä neulotaan esim. sukkapari? Vinkkejä otetaan vastaan :)

Ai mahdoton että mä nautin tuosta auringosta ja valosta. Päivittäin on pakko siivota talven tomuja nurkista, mutta tässä valoisuudessa sitä tekee kyllä ihan mielellään.

                                                                       Anne-Mari

9 kommenttia:

  1. Sen kerän voi vaikka punnita ja aloittaa sukat varpaista ja neuloo kerästä puolet ekaan sukkaan ja toisen sitten siitä toisesta keränpuolikkaasta. Tai jotenkin... Ei siitä pakko ole sukkia tehdä mutta ihanat unisukat siitä kyllä tulisi (värit saattaa kyllä olla paremmat hämärissä...) :D

    VastaaPoista
  2. Ai niin. Voisitko toimittaa SNY-emon kautta matkapuhelinnumerosi, niin saisit koodit suoraan itsellesi ilman välikäsiä :) En käytä numeroa muuhun kuin smartpostiasiointiin kun sellainen tuohon naapurikylään asennettiin :)

    VastaaPoista
  3. Siis mitä... mitä minä luin ???
    Nuo sukathan on niin huippuihanat ja tuollaiset jaloissa tulee varmasti hyvä olo.
    Värit on kauniit , usko minua :D

    Voi miten ihanan paketin olet taas saanut, namiakin !!!

    Mukavaa pääsiäisviikkoa koko perheellesi ♥

    VastaaPoista
  4. Raitasukistahan tuli ihanat! Keräykseen vaan niin joku tulee varmasti sukistaan iloiseksi. Yllärikerä on siitä hauksa että yhtään et tiedä mitä tuleman pitääjoten silmukat vaan puikoille ja katsomaan :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat nuo raitasukat!! :) Mä tykkään niin paljon raidoista. Oon kans jämäkeristä niitä tehnyt.

    Kivan paketin oletkin saanut! :) Tuota bambulankaa munkin tekisi mieli ostaa ja kokeilla tehdä noita rättejä. Ehkä joku kerta vielä senkin toteutan.

    Aurinkoista keskiviikkoa!! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos Anne-Mari, ♥
    Olen ihan ihmeissäni miten ihania blogiystäviä omistan !
    Halauksin kiittäen ♥

    VastaaPoista
  7. Todella kauniit hyvämieli-keräys sukat.

    VastaaPoista
  8. Upeat sukat!

    Ja hienon paketin sait, vaikka jouduit odottamaankin minun mokan takia :'(.

    VastaaPoista