torstai 6. kesäkuuta 2013

Pikkuiset Inkerit

Töissä menee päviät niin sukkelaan ja illalla on niin totaalisen uupunut, ettei juurikaan jaksa käsitöitä tehdä. Pienelle neidille ja hänen vaaville sain sentään neulottua pienet ja pienenpienet Inkeri-sukat. Lankana näissä on suomalainen sukkalanka ja raidoissa lisäksi joitakin 7 veljestä sävyjä, langanmenekki 92 grammaa. Kiva oli tehdä ja tyttö tyytyväinen. Jotenkin minusta nämä pienet työt kaikkine päättelyineen on vain niin työläitä, että siksi aina kestää valmistuminen. Tyytyväinen olen kuitenkin, että blogin kirjoittaminen nopeuttaa minun päättelyä, ennen saattoi kerääntyä puolivalmiit työt odottamaan lankojen päättelyä kuukausiksi ja nyt kuitenkin viikon sisään tartun toimeen ja viimeistelen työt valmiiksi.











Peittoprojekti myös etenee, joskin ärsyttävän hitaasti. Laskin juuri tänään, että 101 lappua on valmiina, kymmenkunta odottaa vielä päättelyä ja arvioisin, että 10-20 lappua pitää vielä virkata. Toivossa elän, että tämän kuun aikana peitto nyt vihdoin ja viimein valmistuu. Voisi muuten käydä köpelösti tämän vuoden tavoitteen kanssa, siis sen ensimmäisenä asetetun, kymppikilon kulutuksen.

                                                                        Anne-Mari

12 kommenttia:

  1. Vauva-Inkerit, iik miten ihana idea! :) Saisinko lainata blogistasi löytyvien Inkereiden kuvia omaan blogiini? Haluaisin koostaa kuvagallerian muiden neulomista Inkerien variaatioista. :) Kuvien (koko 480X360 px) alle tulisi linkki blogiisi.

    VastaaPoista
  2. Voi miten suloset sukat tyttärelle ja hänen pienelle vauvalleen :) ihatana... sama vika täällä, että töiden jälkeen ei kyllä tahdo saada mitään aikaiseksi.. nipin napin "pakolliset"... Nyt sentään otin pitkästä aikaa virkkuukoukun käteen, vaan ei siitäkään tahdo mitään tulla.... :D

    VastaaPoista
  3. Todella kauniita ja neulontajälki kadehdittavan tasaista. Malli on kaunis.

    VastaaPoista
  4. Söpöjä sukkia ja pikkujalkoja! Kyllä bloggaaminen vauhdittaa töiden valmistumista. Mulla myös peittoprojekti menossa, 70 isoäidinneliötä odottaa yhdistämistä. Noiden seitsemänkymmenen jälkeen tuli totaalikyllästyminen joten pikku torkkupeitto on tulossa. Nyt kyllä tökkii se yhdistäminenkin. Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ihania sukkia. On tyttö onnellinen kun nukkekin sai samanlaiset kuin hänellä itsellään on !
    Kyllä tuo väsymys helpottaa. Osasyy on varmaan tämä kuumuus.
    Jaksamista siihen peittoprojektiin ♥

    ps. ei ole vielä tullut, odottelen tänään postia kuumeisesti !

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo ohje. Taidanpa kokeilla, kun on noita langanloppuja.

    VastaaPoista
  7. Aijjaji, nuo vaavi-inkerit on suloset <3

    VastaaPoista
  8. Kuule.... ei se tullut tänäänkään, vaikka maanantaina viestittivät sen lähevän postin mukana tiistaina :(

    VastaaPoista
  9. Onpa kaunis malli. Täytyypä kokeilla joskus.

    VastaaPoista
  10. Tosi kauniit ovat nämä villasukat!! Aivan ihana malli!! Täytyy jossain vaiheessa kans näitä kokeilla.

    VastaaPoista
  11. Ihanat sukat pikkuäidille ja vauvelille :)

    Mulla oli kanssa peittoprojekti. 28 isoäidinneliötä sain virkattua ja siihen jäi. Sen kokoinen siitä tuli, että lapsi voi käyttää sitä pehmikkeenä pulkassa viimetalvena. Ja tavoite oli siis sellainen oikein kunnon kokinen torkkupeitto. Mutta josko sitten vaikka eläkevuosina...

    VastaaPoista