sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Huhtikuun hiljaiseloa

Kovin on hiljaista täällä minun blogissa. Virkkuukoukun kanssa istun illat pitkät, muttei mitään valmista synny. Ehkäpä ensi viikolla sitten? Käsityöaikaa on hieman myös vienyt se, että päätin siivota ja järjestää tuon miun ompelukammarin. Kaikki langat ja kankaat on vallanneet koko pikkusopen enkä mahtunut enää sinne ompelemaan, joten jotain oli tehtävä. Tyhjensin huoneen ja järjestelin kankaat ja langat ( ja ne kaikki muut pienet tuikitarpeelliset tavarat) uudelleen ja hieman entistä tiiviimmin. Ja nyt taas mahdun koneen ääreen ompelemaan. Suunnitelmissahan minulla on osallistua kevään nunnupeittokeräykseen, mistä ainakin tuolla facebookissa on ryhmä.

Ja päätin samalla julkaista pienen inventaariokuvan miun kaikista niistä pienistä ja tarpeellisista tavaroita, joita myös innostuin järjestelemään. Tässä kuvassa on siis likimain kaikki nappini, helmeni, nauhani, soljet ja kahvat. Ja huomaatkaa uudet hiilikuituisen Knit pron puikot. Ne mä sorruin ostamaan itselleni, kun viimeksi hankin lankaa sny-parilleni. Vielä en ole ennättänyt testaaman, mutta ehkäpä viikonlopun reissuneuleeksi otan sukat ja nämä puikot testikäyttöön.







Aivan mielettömän nopeasti on lumet sulaneet ja kevät on saapunut kuin huomaamatta. Voi tätä valon määrää. Käsityörikasta viikkoa teille kaikille!

                                                                Anne-Mari

5 kommenttia:

  1. Kaikki on niin kauniisti mallillaan! :)

    VastaaPoista
  2. Hieno järjestys :) Minulla on samansuuntainen projekti meneillään, mutta minä vasta valmistelen käsityönurkkausta. Erilaista lokerikkoa sun muuta täytyy kanssa hankkia, kunhan niin pitkälle ehdin.

    VastaaPoista
  3. Moikka !
    Silloin kun siivousinspis iskee on sitä hyödynnettävä :)
    Kyllä niitä käsitöitä sitten ehtii tehdä !!

    ps. huomasin että olet uudelleen kysellyt siitä kilpailusta. Liekö ollut ihan humpuukia, koko kisa. Missään ei näy voittajien nimiä. Viime maanantaina olisi pitänyt tieto voittajille mennä.
    Kiitos kaikesta mitä minun parhaakseni olet tehnyt ♥

    VastaaPoista
  4. Tarttis minunkin järjestää tavarani. Niitä on hujanhajan jokapuolella... Ja arvaa minkä löysin kotoa kaksi tuntia pakettisi postituksen jälkeen... Kortin joka sinne piti laittaa mukaan...
    T: salainen neuleystäväsi

    VastaaPoista