torstai 26. kesäkuuta 2014

Paljastuspaketti ja keskeneräisyyksiä

Eilen jo kävin iltasella hakemassa postista paketin ja vaikka odottelinkin jo sny-pakettia, niin laatikon käsiin saatuani en ollut aivan varma, onko käsissäni juuri nyt se? Kotiin ajaa posotin ja hetimiten laatikko auki ja sehän se on, kesäkuun sny-paketti ja siinäpäs keväisten lähetysten takaa paljastui Jeikka Lankaa ja puikkoja-blogista. Kaunis kiitos sinulle tästä viimeisestä ja myös kaikista aiemmista lähetyksistä, hyvin olet osannut minua ilahduttaa. Käykäähän muutekin kurkkimassa, miten ihania jämäsukkia Jeikka on blogissaan esittellyt, jäisivät minulta tekemättä.

Mutta sitten siihen pakettiin. Sieltähän paljastui vaikka sun mitä. Kortti, jossa paljastui kerrottiin. Maija lankaa kolmessa ihanassa värissä, kerä kotikullan villaista ja vielä yhsi vyyhti vuorelman veto-lankaa ja niin kaunis on tuonkin langan väri. Sitten löytyi laastareita ja ne ovatkin meillä aina lopussa. Samoin kuin päättelyneulat, joita paketista myös löytyi. Ja vähänkö hauskat puikonpidikkeet mie sain, pipon ja hanskat :)

Sitten mun herkkuja, fazerin sinistä ja salmiakkeja. Näiden avulla sitä taas jaksaa nitkuttaa :)

Vielä kerran kaunis kiitos, haikea on fiilis ja täytyypä todeta, jotta supersukkelaan on kevät mennyt.





Ja mie en yleensä tykkää esitellä täällä keskeneräisten töiden kuvia, niin nyt poikkeus. Innostuin ilmottautumaan kyjyyn, joka tänä vuonna löytyy tuolta Novitan neulomosta. Päätin itselleni, etten saa aloittaa uutta työtä, ennenkuin entinen on valmis. Ja se torkkupeitto tuntui tehdessä vaan kutistuvan vaikka alkuunhan se kasvoi liian suureksi ja muuttui tehdessä Annin peitosta jonkun muun peitoksi, joska onnistuin tekemään siitä aivan liian suuren pian 5-vuotiaalle. Juhannuksen jälkeen sitten sain peitolle riittävästi kokoa, jotta pystyin sen tekemisen lopettamaan ja annoin itselleni luvan aloittaa uuden työn, vaikka päättely on vielä tekemättä. Tässäpäs siis alla se päättelyä odottava peitto ja ensimmäinen kyjy-aloitus - torkkupeitto Annille. Aloitettu 24.6.








Ja miun oma sny-pari oli myös saanut oman pakettinsa, ihme ja kumma kun tälläinen taulapää lähettelee. Mutta siitäpäs mie kerron seuraavalla kerralla, kunhan parini blogi taas suotuu avautumaan.


                                                  Hyvää viikonloppua!

                                        Anne-Mari

2 kommenttia:

  1. Ihana paketti. mahtavia lankoja ja suklaata ja salmiakkia, niistä minäkin tykkään :)
    Tuosta aloittamastasi torkkupeitosta tulee sellainen fiilis että sinulla on iloinen olo ja asiat reilassa ?
    Kauniin värikkään peiton Anni saa .

    Mukavaa "kesänjatkoa", vaikka ei tämä kesältä tunnu !

    VastaaPoista
  2. Värikäs paketti.

    Ihana peitto tulossa <3

    VastaaPoista